tiistaina, heinäkuuta 02, 2013

Top Ten Tuesday - silmäys syksyyn


Eräs kirjapostaus hiostaa niskassa, mutta kun kerrankin on TIISTAI ja minulla aikaa koneella hengailla (lapsoset mummulassa), päätin sysätä Murhakierteen sivuun ja naputella jatkoa muinaiseen syyskatsaukseeni. Tällöin kirjakataloginsa olivat julkaisseet vain suurimmat kustantamot, joten listasta tuli tynkä. Moni aarre jäi puuttumaan. Korjataanpa asia nyt.

1. Tammen listaus on tosiaan luettavissa täällä, mutta hyvänen aika, listaltahan puuttuu 1Q84 osa kolme! Osat 1 ja 2 nitoivat Haruki Murakamin yhdeksi suosikkikirjailijakseni - pysyvästi. Mahtava, erilainen lukuelämys.

2. Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa  (Atena) kuuluu monen kirjabloggaajan odotetuimpiin syysuutuuksiin. Minun myös. Pasi on suomen taitavimpia kirjailijoita, hänen äänensä on kerrassaan vastustamaton.


3. Karistolta taas ilmestyvät ainakin nämä kaksi huippukiinnostavaa teosta: M. L. Stedman; Valo valtameren yllä ja


4. Belinda Bauer; Kadonneet lapset. Baueria olen lukenut aiemminkin ja todennut hänen kirjoittavan varsin laadukkaita trillereitä. Aika puistattava aihe tässä heinäkuussa ilmestyvässä kirjassa. Ainakin äiti-ihmiselle.

5. SETSin katalogissa huomioni kiinnittyi useampaankin lupaavanoloiseen romaaniin. Lauren Beukesin Säkenöivät tytöt -romaanissa sekä


6. Cilla & Rolf Börjlindin Nousuvedessä vaikuttaisi olevan niitä minulle omimpia elementtejä.


7. Siltalalta luetaan luonnollisesti uutta Herman Kochia Lääkärin muotoisessa paketissa. Miksi? Koska Illallinen ei vienyt nälkää mennessään. Päinvastoin.






8. (Hups, olemme jo kasissa) Bazarilta odotan Karen Thomson Walkerin Ihmeiden aikaa ihan jo kauniin kantensa puolesta. Myös Sebastian -sarja saa jatkoa Tunturihaudan myötä - teoksella vankka sija lukulistallani.



9. Minervan katalogista löytyikin hauska yllätys; blogikollega Siina Tiuraniemi julkaisee heidän tallissaan esikoisteoksensa Kukkia Birgitalle. Romaanin idea hykerryttää jo valmiiksi.


10. Teokseltakin löytyy kaikkea kivaa, mutta mainittakoon tässä Johanna Sinisalon Auringon ydin.


Olemmeko näiden teosten myötä syksyn ytimessä? Mitä aarteita listaltani puuttuu? Heti tuli mieleen ainakin Eowyn Iveyn Lumilapsi, joka vaikuttaa aivan ihanalta.

Vielä on kuitenkin kesää jäljellä, ja varsinkin heinäkuussa kustantamot viettävät hiljaiseloa. Ovathan he sielläkin lomansa ansainneet. Silloin uutuuksia ahmivalle kirjabloggaajalle avautuu loistava tilaisuus paneutua ns. vanhempaan kirjallisuuteen, koluta ajan ja ajatuksen kanssa kirjaston hyllyjä. Tai vaikka omia. Innostavaa!

Leppoisia suvipäiviä teille!


Annika



18 kommenttia:

  1. Kiitos tästä katsauksesta! Olinkin jo melkein unohtanut Kochin uutukaisen. Toivottavasti se tulee myös enkuksi pian!

    Itse en jaksa pahemmin noita katalogeja lukea, joten siksi on kiva kun niistä tehdään listoja. Olen muuten lukenut tuon Eowyn Iveyn kirjan, mutten ihan lämmennyt sille. Se vähän plörähti loppua kohden, mutta kyllä se ihan luettava oli.

    Pasi Ilmarin suhteen minulla on vielä neitsyys tallessa, mutta olen hiljalleen alkanut lämmetä hänelle. Ajattelin kokeilla Lumikkoa ensimmäisenä, jos sen saan käsiini.

    VastaaPoista
  2. Meille Illallista ahmineille Lääkäri on aivan ehdoton!

    No höh, lasken vähän odotuksia Lumilapsen kohdalla. Juoni kyllä kuulostaa mieleiseltä, mutta nähtäväksi jää, miten hyvin sitten kantaa.

    Lumikko on muuten ilmestynyt enkuksikin, sen saisit varmasti helposti käsiisi.

    Arvaas minne olen lähdössä! Ratsastaan. Saas nähdä selviänkö hengissä, viime kerrasta kun on aikaa :-)

    VastaaPoista
  3. *ratsastamaan.

    Ei pitäisi viestittää kännyllä ;-)

    VastaaPoista
  4. Hyviä nostoja; minäkin odotan Murakamia (tietenkin!), Jääskeläistä, Stedmania, Kochia sekä tietenkin Siinan kirjaa. Etenkin Teokselta ja Siltalalta on tulossa todella kiinnostavia kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ja moni mainitsemisen arvoinen jäi vielä puuttumaan tältä listalta. Melkoinen syksy meille tulossa :)

      Poista
  5. Varmaan ihania kirjoja, tuon Murakamin kirjan haluaisin lukea ensin!

    Leppoisaa heinäkuun viikkoa sinulle, Annika.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, kokeile ihmeessä Murakamia! En ole törmännyt vielä keneenkään, joka ei olisi miehen tekstiin tykästynyt :)

      Samoin sinulle ♥

      Poista
  6. Olen imarreltu kauniista sanoistasi, Annika - kiitän niistä! Samoin tietysti näkyvyydestä, joka on jokaiselle uudelle kirjalle elintärkeä asia.

    Lumikko-englanninnos tosin ilmestyy vasta lokakuussa, 21. päivä. http://www.amazon.co.uk/books/dp/1908968982

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Uskon, että teos saa syksyllä runsaasti bloginäkyvyyttä. Ja näkyvyyttä muutenkin :)

      Poista
  7. Ei, ei syksyä... Masennuin jo tänään siitä, kun posti muisti minua Elloksen syys/talvikuvastolla. =D Syksyn tulo on aina minulle hankalaa, vaikka olenkin tuostakin vuodenajasta oppinut pitämään iän kertyessä. Ei mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä!

    Listasi on silti mukava. =D Minäkin odotan sitä Snowchildia; minulla on se alkuteoksena, mutta en varmaankaan saa sitä luetuksi, luulemma. (Rapanhapakko on muuttanut minuun Narnian myötä taas vähäksi aikaa.=D ) Luen paljon mieluummin suomeksi, vaikka englanti onkin hanskassa. Ja se Tuulen avain, by Stephen King... Sehän on se The odotetuin kirja of the year (huomaatko kuinka äsken kehuin englantiani?! =D)minulle... Elokuun lopulla se herkku pitäisi ilmestyä.

    Nyt taidankin mennä tutkimaan, mitäs muuta olet postaillut viime aikoina. On ollut tuota elämää, joka on haitannut mun harrastuksia, ettei ole oikein ehtinyt tutkailemaan muiden blogeja! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, joskus "tosielämä" tosiaan tuppaa häiritsemään fiktiivistä eloa :D Mutta onneksi kirjat odottavat, eivät ne minnekään karkaa.

      Minä taas olen selkeästi syksyihmisiä. Tuskastun ja väsyn kesän kuumuuteen. Syksyllä herään jonkinlaisesta horteesta, jaksan paremmin ja olen iloisempikin. Ja ruska-aika, ai että...

      Erilaisia siis olemme, Irene ihanainen ♥

      Mutta myös samiksia; minäkään en mielellään lue enkuksi. Keskittymiskyky ei riitä alkuunkaan :)

      Poista
  8. Annika, monta samaa, mutta kuten tiedät, välillä vaikenen etukäteen;) Well...no, Koch tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Olin ottamassa Ihmeiden ajan ihan jo kannen takia, mutta sitten sain etiäisen, että kirja ei kuitenkaan ole 'mun juttu'.

      Poista
    2. Koch nyt tietenkin :) Minä en osaa/malta koskaan näiden kanssa pidätellä. Olen innoissani kuin lapsi lelukaupassa!

      Poista
  9. Kuutta noista minäkin odotan. :) Tietenkin 1Q84:än kolmatta osaa ja Lääkäriä. Odotan myös Sinisalon ja Jääskeläisen uusia kirjoja, vaikka en ole lukenut niitä vanhempiakaan. :D Olen vain jotenkin niin vakuuttunut, että heidän tyylinsä voisi kolahtaa minuun, joten kumpikin noista on jo varauksessa kirjastosta. Sinisaloahan ehdin ainakin yhden kirjan lukea lukupiirimme ansiosta ennen tuota Auringon ydintä, mutta saattaa olla, että Jääskeläisen lukemisen aloitan tuosta syksyllä ilmestyvästä. Muut listaltasi odottamani kirjat ovat Säkenöivät tytöt ja Kukkia Birgitalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, sieltähän kommenttisi löytyi - roskiksesta. Mur!

      Lääkäri on mulla loppusuoralla... Aika huikea romaani, kannatti odottaa! Säkenöivät tytötkin vaikuttaa lupaavalta.

      Poista
    2. Onko Lääkäri nyt sitten jo ilmestynyt vai oletteko sinä ja Leena saaneet siitä ennakkokappaleen?

      Omassa blogissani ei ole mennyt vielä kuin yksi kommentti roskapostiin ja se oli omani. :D Ilmeisesti tämä on jokin Bloggerin kannanotto kommenttieni laatuun...

      Poista
    3. Hah, hah ^:D

      Sekä sinun, että Kristan kommentit olivat päätyneet roskikseen. Onneksi ilmoitit asiasta, Annami ♥

      Lääkäri on juuri ilmestynyt, eli ei ole ennakkokappale. Jos olet pyytänyt siitä a.kappaletta, sen pitäisi ilmestyä näinä päivinä.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥