lauantaina, huhtikuuta 13, 2013

Hans-Joachim Lang; Parakki 10 - Naiset Auschwitzin koe-eläiminä


Die Frauen von Block 10 - Medizinische Versuche in Auschwitch 2011, Suom. Maikki Soro, Minerva 2013, 259s.

Minusta tuntui silloin ja tuntuu vieläkin, että se paikka oli kuin helvetin ja hullujenhuoneen yhdistelmä.

Olen lukenut Parakki 10 jo viikko sitten. Kirja jätti minut niin suureen hämmennykseen, etten ole yksinkertaisesti kyennyt teoksesta bloggaamaan. Vastoin tapojani kävin lueskelemassa, josko joku olisi ehtinyt jo kirjasta postata, ja Kirjavinkkien Maaritilta sainkin "vertaistukea". Huomasin, etten ole ainoa, joka jäi kirjan jälkeen ikään kuin tyhjän päälle. Kirjailijan, tämän palkitun journalistin motiiveja alkoi tahtomattaankin epäillä. Aiheeltaan se on tärkeä, mutta aiheen käsittely on usein kyseenalaista - kirjoittaa Maarit.

Mistä kirjassa siis oikein on kyse. No, asia selviää pitkälti jo teoksen nimestä. Kaikkihan me olemme kuulleet keskitysleirien kuolemanlääkäreistä, mutta pitkään aiheen yllä on leijaillut kysymysmerkkejä. Kirja valoittaa nyt pikkutarkasti ja lääketieteeseen nojaten, mitä pelätyssä Parakki 10:ssä oikeasti tapahtui. Sillä toisin kuin luullaan, parakin asukkaista jäi yllättävän moni henkiin. Tosin hintana oli loppuelämän jatkuvat kivut, lapsettomuus, masennus, turhauttava kamppailu saada edes pieni korvaus tapahtuneesta sadismista.

Vuosina 1943-1945 kierrätti parakki yli 800 juutalaista naista lääkäreiden mielivaltaisissa kokeissa, joissa naiset steriloitiin niin ruiskeilla kuin röntgensäteillä. Myös leikkauksia tehtiin, ja niissä naisilta poistettiin synnytyselimiä joko kokonaan, tai osittain. Monet vangeista olivat teini-ikäisiä tyttöjä, joita vasten peilaten lääkäreiden toimenpiteet tuntuivat entistä likaisemmilta. Myöhemmin oikeudessa katsottiin "lieventäväksi" asianhaaraksi se, että naiset sentään puudutettiin leikkauksia varten. Nainen siis oli hereillä, seurasi täysin turhaa leikkausta, jonka jälkeen lapsen saaminen olisi joko mahdotonta, tai ainakin erittäin epätodennäköistä. Voi mikä lievennys! Toisinaan puudutus loppui kesken toimenpiteen ja silloin lääkäri nuiji "potilaan" hiljaiseksi. Sanoittakin on selvää, että varsinkin steriloiminen ilman nukutusta oli hirvittävän kivulias toimenpide. Kuitenkin moni naisista jäi "vapaaehtoisesti" parakkiin, koska vaihtoehtona olisi ollut Birkenau, jonne toivotettiin tervetulleeksi näin

Tämä on Birkenau. Ja täällä on vain kahdenlaisia ihmisiä, kuolleita ja eläviä. Muita ei ole. Ja haluan vielä lisätä, että elävät kadehtivat kuolleita.

(Pahoittelen yletöntä lainausmerkkien käyttöä, se kertokoon katkerasta sarkasmista näiden kidutettujen naisten puolesta.)

Eräs hengissä säilynyt on nimeltään Leny Adelaar, mutta keskitysleirillä hänen nimensä oli de Leeuw. Hän kertoo parakin arjesta näin; "Päivät ovat loputtoman ikäviä. Mutta ikävän tunne ei muistuta melankoliaa eikä johdu surusta tai tekemisen puutteesta. Se on pohjatonta, tappavaa ikävää, joka syntyy toivottomuudesta."

Kuitenkin, kun vartijat illalla sulkivat ovet perässään, ja naiset saivat odotetun hengähdystauon edes yöksi, kuului ohjelmaan juhlia. Naiset järjestivät kabaree-esityksiä, tanssivat ja suutelivat toisiaan. Tunteakseen edes hetken olevansa elossa.

Hans-Joachim Langin teksti perustuu hengissä selvinneiden kokemuksiin ja hänen tarkoituksensa on pitää huolta, ettei historia enää koskaan toistaisi itseään. Koska tapahtumista on kulunut jo lähes 70 vuotta, ei kohta ole enää ketään muistoistaan kertomassa. Lang tahtoo dokumentin omaisin keinoin valottaa parakin asukkaiden kohtaloita ja kärsimyksiä.

Ja onhan se niin, ettei näitä asioita saa unohtaa. Mietin vain, olisiko vähempi tässä ollut enempi. Ihmiskokeilla reposteleminen ja hurja ihmisvyöry etäännytti lukijaa siinä määrin, että tekstin kanssa iski auttamatta väsymys. Luen vähän tietokirjoja ja olin ehkä odottanut Parakki 10:ltä vahvempaa henkilökohtaista otetta, sitä, että henkilöt olisivat todella jääneet elämään. Nyt he hukkuivat harmaaseen massaan, kuten keskitysleirivalokuvissa. Jokainen näyttää samalta vanginasuissaan, hiukset ja kulmakarvat ajeltuina. Kaikkensa menettäneinä.

Joskus olen miettinyt, miten olisin itse selvinnyt keskitysleirioloissa. No, kirja antoikin pohdiskeluuni napakan vastauksen. Vastaanottolavalla henkilöt lajiteltiin niihin, jotka "pääsivät töihin", mutta raskaanaolevat, sekä ne, joilla oli lapsia mukana, päätyivät saman tien kaasutettaviksi. Se siitä sitten! Vanhukset ja heikkokuntoiset tietysti jakoivat saman kohtalon. Mutta toisaalta eräs äiti kertookin 13-vuotiaan poikansa todenneen kaihoisasti, voi kunpa olisin jo kuollut.

Parakki 10 on täynnä hätää, kärsimystä ja kuolemaa, mutta siinä on myös kivuliasta tylsyyttä, puuduttavaa harmautta, jotain elotonta. Näin varmasti myös aikanaan Auschwitzissä.


20 kommenttia:

  1. Tällaisesta en olekaan aiemmin kuullut. Arviosi luettuani olo on hieman ristiriitainen: kirja alkoi kovasti kiinnostaa, mutta toisaalta sitten... Hmm, olen lukenut muutamia kirjoja keskitysleireistä, mutten koskaan tästä näkökulmasta - itse asiassa tällainen ei ole tullut edes mieleeni. "Kokonaisukuvan" kannalta varmaan "oleellinen" kirja, jos näin voi sanoa.

    Mennyt on mennyttä, siitä voi oppia ja toivoa, ettei sellaisia sadistisia toimenpiteitä enää koskaan harjoitettaisi missään. Tunnen itseni jotenkin "pervoksi", kun tällainen kirjallisuus kiinnostaa. En osaa oikein eritellä miksi, sillä en tietenkään ole mikään sadisti eikä minulla ole väkivaltaisia fantasioita. Luulen, että pystyn tarvittaessa etäännyttämään itseni teksteistä niin hyvin, että siksi siedän tällaista kirjallisuutta. Toisaalta janoan tunteita: mitä tahansa, vaikka kuvotusta.

    Taidanpa siis pistää kirjan nimen ylös ja hankkia sen jossain vaiheessa. En kylläkään pitele nyt kiirettä. Hienosti kirjoitettu arvio, Annika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, ymmärrän täysin mitä tarkoitat! Minäkään en ole minkään sadisti, todellakaan, mutta janoan laillasi tunteita. Yleensä rankat kirjat sellaisia nostavat pintaan ja siksi meillä taitaa olla melko samanlainen kirjamaku :)

      Parakin heikkous on nimenomaan siinä, että se etäännyttää liikaa. Kirja on informaatiotäytteistä ja sivut vilisevät niin nimiä kuin lääkkeitäkin, että ne tunteet jäävät jonnekin taka-alalle. Joudun nyt ratsastamaan Kirjavinkkien siivellä, mutta kuten Maarit arviossaan mainitsi, teos olisi toiminut paremmin, jos siinä olisi keskitytty tarkemmin vain muutamaan henkilöön.

      Vaikka keskitysleirikirjallisuutta on paljon, tämä on tärkeä infopaketti nimenomaan omasta näkökulmastaan. Vaikken kirjalle täysin lämmennyt, ei se tarkoita sitä, että näiden naisten kokemuksia jotenkin mitätöisin. Ota kirja, jos vastaan tulee!

      Kiitos, Elegia sanoistasi ♥

      Poista
  2. Minusta keskitysleireistä pitää käydä keskustelua, jotta asia ei enää toistuisi, tätä kirjaa en ole lukenut, enkä voi kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, ehdottomasti samaa mieltä!

      Kirjan toteutus olisi voinut olla parempi, mutta tällaisenaankin tämä on tärkeä teos, joka antaa toisenlaista näkökulmaa totuttuun.

      Poista
  3. Parakki 10 luona olen käynyt fyysisesti, tämä kirja voisi olla sitten se henkinen matka sinne. Uskomattoman kauheita juttuja tapahtuu naisille tälläkin hetkellä.. On tosiaan hyvä olla unohtamatta mennyttä ja samalla taistella vääryyttä kohtaan nykyaikana. Kiitos Annika kun nostat näitä rankkojen aiheiden kirjoja esiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, sepä se, ettei tämä ole "pelkkää" historiaa, kärsiviä naisia on aina ollut (ja taitaa tulla olemaankin) maailman sivu. Mutta ei saa vajota synkkyyteen, eikä varsinkaan luovuttaa! Kiitos sinulle sanoistasi! :) Minua vähän hirvitti, että uskallanko näin synkkää teosta edes tuoda blogiin.

      Poista
    2. Ps. selailin aiheeseen liittyviä valokuvia ja kyllä puistatti. Hurjaa, että olet uskaltautunut paikan päälle ihan fyysisesti!

      Poista
  4. Varjele, miten karmivan kirjan olet lukenut!
    Hyvä kuitenkin, että bloggasit tästä, tällaisista asioista on kuitenkin tärkeää kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, voi kiitos sanoistasi! Kuten tuossa edellä kirjoitin, epäröin ja vetkuttelin postauksen kanssa. Aihe on niin raju, etten ollut varma, kiinnostaako se ketään... Hienoa kuulla, että kiinnostaa!

      Poista
  5. Tosi rankka kirja. Mutta ihmisten pitää muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, kiitos sinulle! Ihan totta, ihmisten pitää muistaa!

      Poista
  6. Minuakin tämä kirja kiinnostaa, vaikkakin nyt hieman vähemmän kritiikkien jälkeen. Hyvä silti, että näistä kirjoitetaan, muistaminen tosiaan on tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minervan katalogista kirja jäi mieleen kummittelemaan, ja olihan se luettava. Kokeile jos siltä tuntuu!

      Poista
  7. Olen lukenut niin paljon holocaustista, että ehkä olen jo ylittänyt rajan. Tosin vasikään katsoin televisiosta Eichmannin oikeudenkäynnistä kertovan dokumentin sekä olen lukenut paristikin hänen hyvin yksityiskohtaisen elämänkertansa.

    Jätän tämän väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ei kaikkea tarvi, jaksa ja ehdi. Olen vastannut nyt kommentteihin epäjärjestyksessä. Kuten Aili-mummolle tuossa kirjoitin, olen huojentunut, että Parakki luettu, tehty ja nyt pääsen taas eteenpäin. Unohtamaan en kyllä pysty!

      Poista
  8. Kiitos tämän karsean kirjan esittelystä, Annika.<3333
    Tuskin tulen lukemaan, voin tällaisista kirjoista pahoin, ja kestää pahimmillaan kuukauden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, on hyvä tietää rajansa. Minä osaan jotenkin etäännyttää itseni näistä, mutta kun kävin googlaamassa keskitysleirikuvia, oli tulla itku.

      Ole hyvä, olen nyt itse huojentunut, että tämä pois alta! ♥

      Poista
  9. Olen varannut kirjan kirjastosta, joten tämä kauhea lukukokemus on vielä edessäpäin. Collinin tapaus, Helgan päiväkirja, Kun saat tämän kirjeen ja Kätilö sisältävät myös tarinaa Hitlerin aikakaudesta. Helgan päiväkirja eniten, koska henkilö on itse kokenut useamman keskitysleirin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä sinä kirjasta selviät! Itsekin olen lukenut paljon aiheesta, mutta tässä näkökulma aikalailla erilainen. Jotenkin ehkä liiankin kliininen... Kätilö oli aivan huippu! Helgan päiväkirja on myös (loputtomalla) lukulistallani, hieno kuulla, että pidit.

      Poista
  10. Olen juuri loppupuolella lukemassa tätä kirjaa ja vaikka en minäkään ole mikään psykopaatti niin tällaiset aiheet kiinnostavat. Ovathan ne historiallisestikkin merkittäviä ja minusta on tärkeää, että jokainen näitä tapahtumia tiedostamalla löytää empatian itsestään näitä ihmisiä kohtaan, jotka aikoinaan näitä kauheuksia olivat kokemassa. Ottamalla aiheesta selvää, pystyy ehkä ymmärtämään sadasosan niiden ihmisten pelosta, kivusta ja toivottomuudesta.
    Kuitenkin tämä kirja on ehkä siinä mielessä turvallista luettavaa, koska tämä nimien ja lääkkeiden luettelointi tekee koko lukukokemuksen ajan kuilua lukijan ja oikean tarinan välille ja välillä jopa unohtaa sen, että nämä asiat tapahtuivat oikeasti. Mikä on tietysti muutenkin vaikea tämän ajan sotia ja muita tragedioita kokemattoman ihmisen käsittää.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥