Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?
Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.
Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin.
Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä.
”Minä uskoin, että kaikki olisi mahdollista, ei minulla ollut mitään syytä epäillä. Me emme haaveilleet mistään, mitä pidin mahdottomana, vain pienistä suurista suloisista asioista, joihin ei tarvittu muuta kuin rakastettu ja tarpeeksi rakkautta, ja sitähän meillä oli uppeluksiin asti.”
Baby Jane, Sofi Oksasen toinen romaani, on kirjoitusta, joka vie jalat alta. Intohimoista, iskevää, peittelemätöntä. Kulmikas rakkaustarina nousee määriteltyjen ja määrittelemättömien ahdistushäiriöiden keskeltä eikä kaihda näyttää seksuaalisuuden sellaisiakaan puolia, jotka saavat tyydytyksensä vain huomaamattomien postilähetysten kautta.
***
Sofi Oksasen Puhdistus on yksi suosikkikirjoistani. Stalinin lehmistä taas en pitänyt ollenkaan, vaan lukeminen tyssäsi jo alkumetreille. Tämä teos sijoittunee äärilaitojen keskivaiheille. Toisaalta pidin, toisaalta olisin odottanut tekstin menevän vielä syvemmälle masennuksen ytimeen.
Oksasen teksti on kuitenkin teemaan sopivaa, ihailen hänen kertojan lahjojaan. Mainittakoon kerrankin myös kirjan ulkonäkö, joka kuvasi loistavasti itse tarinaa. Kirja jäänee mieleen kaikessa lohduttomuudessaan.
tiistaina, joulukuuta 29, 2009
sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009
Henning Mankell; Rauhaton mies
Miten eläkkeelle jäänyt nuhteeton merivoimien upseeri Håkan von Enke voi kadota jäljettömiin aamulenkillään? Kurt Wallanderia tapaus koskettaa henkilökohtaisesti, sillä mies on hänen tyttärensä appiukko. Pian myös upseerin vaimo katoaa mystisesti.
Wallander palaa mielessään Håkanin muutaman kuukauden takaisiin 75-vuotispäiviin. Miksi korkea-arvoinen upseeri oli halunnut uskoutua Ruotsin merivoimien salaisista operaatioista juuri komisaariolle? Tiesikö hän jotain, mikä kävi lopulta liian vaaralliseksi?
Jäljet johtavat Neuvostoliiton sukellusveneiden väitettyihin vakoiluretkiin 1980-luvun lopulla, mutta Wallanderin vaisto sanoo, että joku valehtelee. Kuka, ja miksi?
***
Tämä kirja on taatusti teos, jonka ilmestymistä odotin ylitse muiden uutuuksien. Kuten aiemmin olen maininnut, Wallander on mielestäni sympaattisin ja voisinpa jopa sanoa itselleni läheisin fiktiivinen hahmo.
Pitkän odotuksen jälkeen kirjan viimein käsiini sain, ja joulunpyhät ovat vierähtäneet mukavasti Wallanderin seurassa. Luin kirjaa tarkoituksellisen hitaasti, nautiskellen Mankellin kerronnasta. Kirjan tunnelma on haikea ja teos muutenkin erilainen verrattuna aiempiin Wallander-tarinoihin. Tässä Kurt ratkoo katoamistapausta lomallaan epävirallisesti. Hän on vanhentunut, muuttanut maalle ja saanut ensimmäisen lapsenlapsensa. Teos käsittelee pitkälti Wallanderin muisteloita, vanhenemisen pelkoa ja yksinäisyyttä. Voi, kun häneen on helppo samaistua. Mankellin hienovarainen huumori pitää otteessaan, vaikka itse tarina poliittisine kiemuroineen ei kaikkein kiinnostavin ollutkaan.
Kirjan loppu on äärettömän surullinen. Paljastettakoon, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi, jossa Kurtista kerrotaan.
Aiemmille Wallanderin ystäville kirja on tietysti pakollista luettavaa, mutta uskaltaisin suositella teosta aivan kaikille. Kaikki kunnia Mankellin kerronnalle, joka on yksinkertaisuudessaan miltei runollisen kaunista.
Wallander palaa mielessään Håkanin muutaman kuukauden takaisiin 75-vuotispäiviin. Miksi korkea-arvoinen upseeri oli halunnut uskoutua Ruotsin merivoimien salaisista operaatioista juuri komisaariolle? Tiesikö hän jotain, mikä kävi lopulta liian vaaralliseksi?
Jäljet johtavat Neuvostoliiton sukellusveneiden väitettyihin vakoiluretkiin 1980-luvun lopulla, mutta Wallanderin vaisto sanoo, että joku valehtelee. Kuka, ja miksi?
***
Tämä kirja on taatusti teos, jonka ilmestymistä odotin ylitse muiden uutuuksien. Kuten aiemmin olen maininnut, Wallander on mielestäni sympaattisin ja voisinpa jopa sanoa itselleni läheisin fiktiivinen hahmo.
Pitkän odotuksen jälkeen kirjan viimein käsiini sain, ja joulunpyhät ovat vierähtäneet mukavasti Wallanderin seurassa. Luin kirjaa tarkoituksellisen hitaasti, nautiskellen Mankellin kerronnasta. Kirjan tunnelma on haikea ja teos muutenkin erilainen verrattuna aiempiin Wallander-tarinoihin. Tässä Kurt ratkoo katoamistapausta lomallaan epävirallisesti. Hän on vanhentunut, muuttanut maalle ja saanut ensimmäisen lapsenlapsensa. Teos käsittelee pitkälti Wallanderin muisteloita, vanhenemisen pelkoa ja yksinäisyyttä. Voi, kun häneen on helppo samaistua. Mankellin hienovarainen huumori pitää otteessaan, vaikka itse tarina poliittisine kiemuroineen ei kaikkein kiinnostavin ollutkaan.
Kirjan loppu on äärettömän surullinen. Paljastettakoon, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi, jossa Kurtista kerrotaan.
Aiemmille Wallanderin ystäville kirja on tietysti pakollista luettavaa, mutta uskaltaisin suositella teosta aivan kaikille. Kaikki kunnia Mankellin kerronnalle, joka on yksinkertaisuudessaan miltei runollisen kaunista.
tiistaina, joulukuuta 15, 2009
Harlan Coben; Sillä tiellään
Edgar-, Shamus- ja Anthony-palkinnoin palkitun tekijän huikea jännityskertomus petollisesti rönsyilevästä veljesrakkaudesta sen pirullisen pistävistä ohdakkeista
”Kukaan ei unohda ensirakkauttaan.
Minun ensirakkauteni murhattiin.”
Äitinsä hautajaisten jälkeen Will Klein saa tietää, että hänen veljensä Ken on ehkä elossa. Yksitoista vuotta aiemmin naapurissa asunut Julie Miller, Willin ensirakkaus, oli raiskattu ja murhattu kotitalonsa kellarissa. Isoveli Ken oli samanaikaisesti kadonnut jäljettömiin, mutta ei hän mikään murhamies ollut. Siitä Will on edelleen vuorenvarma.
Will on pian vaikeuksissa, FBI:n kuulusteltavana. Hänen tyttöystävänsä Sheila Rogers oli muutama yö sitten poistunut heidän yhteisestä asunnostaan ja sotkeutunut kahden tuntemattoman miehen murhaan. Menneisyyden aaveet ottavat yhteyttä Williin ja tarjoavat hanakasti apuaan Kenin etsinnässä. Kun Sheila lopulta löydetään, Willin sydän särkyy toistamiseen. Kuka haluaa murhata kaikki hänelle rakkaat naiset?
***
Ah, kuinka hieno lukukokemus jälleen herra Cobenilta! Tähän voisi melkein alkaa tottumaan!
Kuten Kadonneiden kommenteissa jo mainitsinkin, tämän teoksen juoni tuntui alkuun kohtalaisen samankaltaiselta kuin tuossa aiemmin lukemassani kirjassa. Teoksen edetessä juonenpätkiä alkoi rönsyillä mukaan sieltä täältä, ja lukija oli vähintään yhtä hukassa päähenkilön kanssa siitä, mistä kaikessa oikein voisi olla kyse. Hienosti Coben kuitenkin sai nivotuksi sekavanoloisetkin kohdat kokonaisuudeksi ja kirjoittipa melkoisen loistavan jännärin. Kirjassa ei juuri hengähdystaukoja ollut, vauhti pysyi mukavan kovana alusta loppuun. Sattuipa jopa niin, etten malttanut teosta päästää illalla käsistäni ja heräsin aamuyöstä lukulasit nenällä ja kämppä täydessä valaistuksessa...
Seuraavaksi kauan odotetun kirjan kimppuun; uusi Wallander saapui viimein kirjaston varauksesta.
”Kukaan ei unohda ensirakkauttaan.
Minun ensirakkauteni murhattiin.”
Äitinsä hautajaisten jälkeen Will Klein saa tietää, että hänen veljensä Ken on ehkä elossa. Yksitoista vuotta aiemmin naapurissa asunut Julie Miller, Willin ensirakkaus, oli raiskattu ja murhattu kotitalonsa kellarissa. Isoveli Ken oli samanaikaisesti kadonnut jäljettömiin, mutta ei hän mikään murhamies ollut. Siitä Will on edelleen vuorenvarma.
Will on pian vaikeuksissa, FBI:n kuulusteltavana. Hänen tyttöystävänsä Sheila Rogers oli muutama yö sitten poistunut heidän yhteisestä asunnostaan ja sotkeutunut kahden tuntemattoman miehen murhaan. Menneisyyden aaveet ottavat yhteyttä Williin ja tarjoavat hanakasti apuaan Kenin etsinnässä. Kun Sheila lopulta löydetään, Willin sydän särkyy toistamiseen. Kuka haluaa murhata kaikki hänelle rakkaat naiset?
***
Ah, kuinka hieno lukukokemus jälleen herra Cobenilta! Tähän voisi melkein alkaa tottumaan!
Kuten Kadonneiden kommenteissa jo mainitsinkin, tämän teoksen juoni tuntui alkuun kohtalaisen samankaltaiselta kuin tuossa aiemmin lukemassani kirjassa. Teoksen edetessä juonenpätkiä alkoi rönsyillä mukaan sieltä täältä, ja lukija oli vähintään yhtä hukassa päähenkilön kanssa siitä, mistä kaikessa oikein voisi olla kyse. Hienosti Coben kuitenkin sai nivotuksi sekavanoloisetkin kohdat kokonaisuudeksi ja kirjoittipa melkoisen loistavan jännärin. Kirjassa ei juuri hengähdystaukoja ollut, vauhti pysyi mukavan kovana alusta loppuun. Sattuipa jopa niin, etten malttanut teosta päästää illalla käsistäni ja heräsin aamuyöstä lukulasit nenällä ja kämppä täydessä valaistuksessa...
Seuraavaksi kauan odotetun kirjan kimppuun; uusi Wallander saapui viimein kirjaston varauksesta.
lauantaina, joulukuuta 05, 2009
Harlan Coben; Kadonneet
Neljän kesäleirillä kuhertelevan nuoren harharetki metsään päättyy onnettomasti. Kaksi heistä löydetään julmasti silvottuina, mutta kaksi muuta - Gil Perez ja Camille Copeland - ovat kadonneet kuin maan nieleminä. Nuorten lopullisesta kohtalosta jää jäljelle vain omaisia raastava epätietoisuus.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin newjerseyläinen piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, jolla on meneillään uransa mittavin oikeudenkäynti, saa kutsun poliisikuulusteluun. Häntä vaaditaan tunnistamaan muuan Manhattanilla murhattu Manolo Santiago, jolta löytyy metsämurhia koskevia lehtileikkeitä. Ruumishuoneella Copeland järkyttyy nähdessään jo kauan sitten kuolleeksi uskomansa miehen. Jos Gil Perez olikin onnistunut piilottelemaan jossain kaikki nämä vuodet, mikä mahtoi olla totuus Camille-sisaren kuolemasta?
Nuoruudenrakastetun yllättävä yhteydenotto pakottaa Copelandin tekemään tiliä haudattujen syyllisyydentuntojensa kanssa ja lopulta kaivamaan myös oman menneisyytensä luurankoja…
Kadonneet on takuuvarmasti koukuttavaa Harlan Cobenia, jonka maailmanlaajuisesti menestyneitä trillereitä on tähän mennessä myyty jo yli 17 miljoonaa kappaletta. Aiemmin Cobenilta on suomennettu teokset Ei sanaakaan (2004), Sillä tiellään (2005), Viaton (2006) ja Lupaus (2008).
***
Ensimmäinen, mutta taatusti ei viimein kirja, jonka Cobenilta luin. Voisi kuvitella, että katoamistarinat olisi lypsetty tyhjiin jo ajat sitten, mutta kirjailija todella yllätti minut positiivisella tavalla. Ensinnäkin, kerronta oli aivan loistavaa, dialogit nokkelia ja sopivasti ironiaa mukana. I like it. Toiseksi, juoni imaisi mukaansa ensi sivuilta lähtien ja piti otteessaan loppuratkaisuun asti. Loppuratkaisusta puheen ollen, sekin tarjosi yllätyksiä, vaikka pelkäsin arvaavani etukäteen liikaa. Mahtavaa löytää "uutta verta" jännärikirjailijoista, vaikkei Coben aivan uusi nimi taida ollakaan muille kuin kaltaisilleni myöhästelijöille.
Kirjaa voisi suositella myös kevyemmän jännityksen ystäville, tässä kun ei brutaaleilla yksityiskohdilla mässäillä. Kannattaa testata.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin newjerseyläinen piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, jolla on meneillään uransa mittavin oikeudenkäynti, saa kutsun poliisikuulusteluun. Häntä vaaditaan tunnistamaan muuan Manhattanilla murhattu Manolo Santiago, jolta löytyy metsämurhia koskevia lehtileikkeitä. Ruumishuoneella Copeland järkyttyy nähdessään jo kauan sitten kuolleeksi uskomansa miehen. Jos Gil Perez olikin onnistunut piilottelemaan jossain kaikki nämä vuodet, mikä mahtoi olla totuus Camille-sisaren kuolemasta?
Nuoruudenrakastetun yllättävä yhteydenotto pakottaa Copelandin tekemään tiliä haudattujen syyllisyydentuntojensa kanssa ja lopulta kaivamaan myös oman menneisyytensä luurankoja…
Kadonneet on takuuvarmasti koukuttavaa Harlan Cobenia, jonka maailmanlaajuisesti menestyneitä trillereitä on tähän mennessä myyty jo yli 17 miljoonaa kappaletta. Aiemmin Cobenilta on suomennettu teokset Ei sanaakaan (2004), Sillä tiellään (2005), Viaton (2006) ja Lupaus (2008).
***
Ensimmäinen, mutta taatusti ei viimein kirja, jonka Cobenilta luin. Voisi kuvitella, että katoamistarinat olisi lypsetty tyhjiin jo ajat sitten, mutta kirjailija todella yllätti minut positiivisella tavalla. Ensinnäkin, kerronta oli aivan loistavaa, dialogit nokkelia ja sopivasti ironiaa mukana. I like it. Toiseksi, juoni imaisi mukaansa ensi sivuilta lähtien ja piti otteessaan loppuratkaisuun asti. Loppuratkaisusta puheen ollen, sekin tarjosi yllätyksiä, vaikka pelkäsin arvaavani etukäteen liikaa. Mahtavaa löytää "uutta verta" jännärikirjailijoista, vaikkei Coben aivan uusi nimi taida ollakaan muille kuin kaltaisilleni myöhästelijöille.
Kirjaa voisi suositella myös kevyemmän jännityksen ystäville, tässä kun ei brutaaleilla yksityiskohdilla mässäillä. Kannattaa testata.
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Noujoud Ali, Delphine Minoui; Nojoud, 10 vuotta, eronnut
Nojoud, 10 vuotta, eronnut on hätähuuto naisten ja lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. Se on tositarina jemeniläisestä tytöstä, jonka köyhä perhe lupaa vastoin tämän tahtoa vaimoksi kolmekymppiselle miehelle. Kukaan ei kuuntele Nojoudia, ja niinpä hän joutuu vaimoksi kaukaiseen syntymäkyläänsä, ja hänen perheensä jää kerjäämään pääkaupungin kaduille. Aviomies pahoinpitelee Nojoudia äitinsä hyväksyvän silmän alla. Nojoud ei saa enää käydä koulua eikä leikkiä muiden pihalla olevien lasten kanssa. Vihdoin hän saa kuitenkin taivuteltua mieheltään luvan käydä tapaamassa perhettään. Kaupungissa ollessaan Nojoud marssii eräänä aamuna oikeustalolle pyytämään avioeroa. Nojoudin tarina on koruttomuudessaan koskettava. Tapahtumat kerrotaan fiksun pienen tytön näkökulmasta, mutta kirja avaa lukijalle myös oven jemeniläiseen kulttuuriin. Nojoudin kertojaääni ei kerjää sääliä. Hän ei tuomitse omaa kulttuuriaan tai uskontoaan, vain oman isänsä ja aviomiehensä (ja heidän kaltaistensa miesten) käytöksen.***
Aina välillä sitä ehtii vierailla toisten lukuihmisten blogeissa, ja bongailla hyviä kirjavinkkejä. Tämä kirja oli sellainen löytö.
Todella järkyttävää luettavaahan tämä oli, kuinkas muuten, kun kyseessä 10 vuotias lapsi, joka naitetaan sadistiselle kolmikymppiselle miehelle. Nojoud oli onneksi todella rohkea, kun uskalsi miehensä luota karata avioeroa vaatimaan. Kirjalla oli näin ollen onnellinen loppu, vaikka Nojoud ilmeisesti edelleen köyhissä oloissa joutuukin elelemään.
Nopealukuinen kirja, plussana värikäs kerronta kulttuurista lapsen silmin.
tiistaina, marraskuuta 17, 2009
Jilliane Hoffman; Cupido
"Loistava esikoinen - kirjailijasta saattaa hyvinkin tulla naispuolinen Grisham." - Independent
Kun nuori kaunis Chloe Larson raiskataan ja melkein tapetaan, kukaan ei joudu teosta vastuuseen. Mutta aika ei paranna haavoja. Chloesta tulee kivenkova juristi C. J. Townsend, nainen vailla menneisyyttä. Kaksitoista vuotta myöhemmin Townsend toimii syyttäjänä William Bantlingin jutussa. Miestä epäillään Cupidoksi, sadistiseksi sarjamurhaajaksi, joka riistää sydämen uhriensa rinnasta. Townsend tunnistaa raiskaajansa, ja menneisyyden demonit nousevat kätköistään. Townsend saa tilaisuuden jossa hänen on valittava: tapahtuuko oikeus - vai oikeutettu kosto?
Floridassa asuva Jilliane Hoffman on luonut näyttävän uran lakimaailmassa ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hänen esikoistrillerinsä otettiin vastaan kiihkeän innostuneesti, ja Warner Brothers voitti kisan kirjan elokuva-oikeuksista.
***
Sainpas minäkin tämän paljon kehutun oikeussalitrillerin luettua. Todella mukaansatempaava tarina, kirjailijan kerrontaa saattoi vain ihailla. Pidin siitä syvyydestä, jota Hoffman oli onnistunut päähenkilöihin luomaan, hyytävän uhkaavasta tunnelmasta sekä sopivan kierosta huumorintajusta. Jäin ihmettelemään ainoastaan sitä, miksi en ollut tullut tarttuneeksi kirjaan jo aikaisemmin.
Kun nuori kaunis Chloe Larson raiskataan ja melkein tapetaan, kukaan ei joudu teosta vastuuseen. Mutta aika ei paranna haavoja. Chloesta tulee kivenkova juristi C. J. Townsend, nainen vailla menneisyyttä. Kaksitoista vuotta myöhemmin Townsend toimii syyttäjänä William Bantlingin jutussa. Miestä epäillään Cupidoksi, sadistiseksi sarjamurhaajaksi, joka riistää sydämen uhriensa rinnasta. Townsend tunnistaa raiskaajansa, ja menneisyyden demonit nousevat kätköistään. Townsend saa tilaisuuden jossa hänen on valittava: tapahtuuko oikeus - vai oikeutettu kosto?
Floridassa asuva Jilliane Hoffman on luonut näyttävän uran lakimaailmassa ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hänen esikoistrillerinsä otettiin vastaan kiihkeän innostuneesti, ja Warner Brothers voitti kisan kirjan elokuva-oikeuksista.
***
Sainpas minäkin tämän paljon kehutun oikeussalitrillerin luettua. Todella mukaansatempaava tarina, kirjailijan kerrontaa saattoi vain ihailla. Pidin siitä syvyydestä, jota Hoffman oli onnistunut päähenkilöihin luomaan, hyytävän uhkaavasta tunnelmasta sekä sopivan kierosta huumorintajusta. Jäin ihmettelemään ainoastaan sitä, miksi en ollut tullut tarttuneeksi kirjaan jo aikaisemmin.
keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009
Syksyn aikana luettuja teoksia
Otteita erittäin lyhytsanaisesta lukupäiväkirjastani, joita raapustin vihkoon mm. sairaalassa ollessa.
Birkegaard Mikkel; Libri di Lucan arvoitus
- Tuulen varjoa löyhästi jäljittelevä trilleri, jossa lukeminen onkin vaarallista puuhaa. Alun jännitys herpaantui ainakin minulta melko pian ja tarina tuntui vaativan liikaa mielikuvitusta ollakseen uskottava. Ihan viihdyttävää fantasiaa kuitenkin.
Erlend Loe; Supernaiivi
- Ihanaa hyvänmielen luettavaa. Kirjan päähenkilö tuntui olevan elämässään vähintään yhtä eksyksissä kuin itsekin olen. Teos tarjosi monet naurut ja antoi yksinkertaisen vastauksen elämäntarkoitukseen; rakkaus.
Pauliina Susi; Lukot
- Mahtava psykologinen trilleri ihmissuhteiden kiemuroista. Rakastan Pauliinan kirjoitustyyliä, tämän olisi voinut ahmaista kerralla mikäli silmät olisivat suostuneet yhteistyöhön. Suosittelen!
Alexander McCall Smith; Bostwanan iloiset rouvat
- Taattua Mma Ramotswe -kamaa. Hauskan naiivilla tyylillä viisas kirja.
Nicci French; Pimeyden syli
- Yleensä pidän Frenchin pariskunnan tyylistä, mutta tämä kirja oli tylsä. Kirjan päähenkilö, Adam ällötti alkusivuilta saakka enkä päässyt kertojan pään sisään ollenkaan. Teoksen opetus lienee; älä luota vieraisiin miehiin?? Positiivisinta teoksessa oli sopiva määrä itseironiaa.
Herbjorg Wassmo; Lasi maitoa, kiitos
- Sydäntä särkevä tarina liettualaisesta tytöstä, joka huijataan "tarjoilijan" tehtäviin Norjaan. Päähenkilön kohtalon rinnalla omat murheet saivat oikeat mittasuhteet. Kirja tarjosi todella järkyttävän lukukokemuksen, ja on näin ollen yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista.
William Styron; Pimeän kuva
- Styron kertoo sairastumisestaan masennukseen. Todella vakavaan sellaiseen. Kirja antoi niin vertaistukea kuin toivoakin, pohjalta on mahdollisuus nousta.
Birkegaard Mikkel; Libri di Lucan arvoitus
- Tuulen varjoa löyhästi jäljittelevä trilleri, jossa lukeminen onkin vaarallista puuhaa. Alun jännitys herpaantui ainakin minulta melko pian ja tarina tuntui vaativan liikaa mielikuvitusta ollakseen uskottava. Ihan viihdyttävää fantasiaa kuitenkin.
Erlend Loe; Supernaiivi
- Ihanaa hyvänmielen luettavaa. Kirjan päähenkilö tuntui olevan elämässään vähintään yhtä eksyksissä kuin itsekin olen. Teos tarjosi monet naurut ja antoi yksinkertaisen vastauksen elämäntarkoitukseen; rakkaus.
Pauliina Susi; Lukot
- Mahtava psykologinen trilleri ihmissuhteiden kiemuroista. Rakastan Pauliinan kirjoitustyyliä, tämän olisi voinut ahmaista kerralla mikäli silmät olisivat suostuneet yhteistyöhön. Suosittelen!
Alexander McCall Smith; Bostwanan iloiset rouvat
- Taattua Mma Ramotswe -kamaa. Hauskan naiivilla tyylillä viisas kirja.
Nicci French; Pimeyden syli
- Yleensä pidän Frenchin pariskunnan tyylistä, mutta tämä kirja oli tylsä. Kirjan päähenkilö, Adam ällötti alkusivuilta saakka enkä päässyt kertojan pään sisään ollenkaan. Teoksen opetus lienee; älä luota vieraisiin miehiin?? Positiivisinta teoksessa oli sopiva määrä itseironiaa.
Herbjorg Wassmo; Lasi maitoa, kiitos
- Sydäntä särkevä tarina liettualaisesta tytöstä, joka huijataan "tarjoilijan" tehtäviin Norjaan. Päähenkilön kohtalon rinnalla omat murheet saivat oikeat mittasuhteet. Kirja tarjosi todella järkyttävän lukukokemuksen, ja on näin ollen yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista.
William Styron; Pimeän kuva
- Styron kertoo sairastumisestaan masennukseen. Todella vakavaan sellaiseen. Kirja antoi niin vertaistukea kuin toivoakin, pohjalta on mahdollisuus nousta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)