tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Mia Vänskä; Saattaja


Atena Kustannus Oy 2011, 308s.

Tahdotko kuulla tarinaa Kalman tyttärestä?
- Fredrika Runeberg, "Manalan neito"

Tahdon. Tahdoin, joulunpyhinä, jolloin olo oli kuin pahasti mukiloidulla Manalan neidolla, kiitos vatsataudin, josta jo aiemmin marmatin. Olin kaavaillut lukevani jouluna jotain syvällisempää, mutta sairaus otti päähän niin mahdottomasti, että päätin vielä skipata Poltettuja Varjoja. No, nyt sekin teos on luettu, siitä myöhemmin lisää.

Mia Vänskä on minulle tuttu Mustasta kuusta, mutta esikoinen oli jäänyt väliin. Nythän Saattajasta on otettu jo toinen painos, ja sen myötä teos eksyi minunkin kirjahyllyyn. Onneksi. Täytyy nimittäin sanoa, että pidin Saattajasta vielä enemmän kuin Mustasta kuusta.

Saattaja on kauhutarina, ilman muuta, mutta se on myös perheväkivallan uhriksi jääneiden naisten ääni. Naisten, jotka ottavat viimein vastuun omasta elämästään. Saattaja on kertomus Liljasta, joka palaa lapsuutensa kotiin erottuaan takkuisesti miehestään. Liljan Jouko ei ole mätkinyt turpiin samalla tavalla fyysisesti, kuin Liljan parhaan ystävän Kristiinan mies, mutta vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta hän on saanut kärsiä. Ei siis ihme, että Lilja kaipaa uutta alkua, vaikkapa palaamalla menneeseen. Kotitalon entiset asukit ovat muuttaneet melkoisella kiireellä juuri hyvään saumaan, joten Lilja ostaa rintamamiestalon. Pian käy ilmi, ettei vanha koti olekaan onnenpesä, vaan kellarista löytyy huone, jonne Liljalla ei ollut lapsena lupa mennä... Sitten naapurissa tapahtuu murha ja Liljan oma äiti vaipuu koomaan.

Kharon. Lautturi. Tuonen tytti. Entä jos ne olivatkin vain erilaisia nimityksiä samalle asialle? Jollekin todelliselle.

Siinä vaiheessa kun Liljalle selviää, mitä talo hänestä lopulta haluaa, kirja painelee jo syvälle mielikuvituksen heteikköön. Alkaa retki tuonpuoleiseen, kuten takateksti lupaa. Kuitenkin psykologiset siteet nykyisyyteen ovat olemassa, henkilöihin, jotka ovat vaikuttaneet niin Liljan kuin Kristiinankin elämiin.

Minusta teoksen parasta antia oli kirjan alkupuoli, jossa vasta vihjailtiin, mitä tuleman pitää. Kuten Mustassa kuussa, tässäkin tunnelmaa kasvatettiin hienosti, mutta kertoo ehkä amatöörimäisyydestäni suhteessa kauhukirjallisuuteen, että kun varsinainen "action" alkoi, aloin etääntyä tarinasta. Kuitenkin, koska vastustan sydämestäni perheväkivaltaa ja sympatiani on aina murjottujen naisten puolella, luin Saattajasta kaikkein mieluiten aihetta koskevat kuvaukset. Kokonaisuutena kirja on oikein passeli ja toimiva teos. Olen iloinen, että meillä on kotimaassa nainen, joka omistaa näin terävän kynä!

Lilja heräsi kärpäsen surinaan. Hetken ajan hän tunsi olevansa puolittain jossain muualla, aivan kuin osa hänestä olisi vielä unimaailmassa ja yrittäisi jäädä sinne.
Kärpänen pörräsi pitkin päivähuoneen ikkunaa. Ikkunan ulkopuolella istuva pikkulintu seurasi sitä kiinnostuneena.
Jokin musta. Aivan pinnan alla.

Teoksen ovat lukeeneet ainakin  Satu, Laura, Susa, Marjis, Booksy.

11 kommenttia:

  1. Kiinnostuin tästä tuon perheväkivalta-aiheen takia. Tosin en tiedä pystynkö lukemaan, tulen niin kiukkuiseksi ja vihaiseksi, jos perheväkivaltakohtauksia kuvaillaan. En tiedä miten kestän sitä kiehumatta. Suomalaisia kauhukirjoja on todella vähän, tämä voisi avata silmiä senkin suhteen.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä ehdottomasti lukullistalla, josko vaikka ensi kirjastoreissulla tärppäisi! :)

    VastaaPoista
  3. Annika, Musta kuu tuli minulle kutsumatta. Ihastuin kirjan kanteen, kuten myös Saattajan kanteen, mutta kun nyt joululomalla yritin Mustaa kuuta lukea, jokin hemmetinmoinen äikänope sisälläni kasvoi jättiläiseksi, enkä kestänyt lukea dialogia, jossa koko ajan 'sä', 'sut', 'mä' "Mä lähden sinne vitun Keski-Suomeen, jos sä haluat, mutta sen enempää sä et sanele mun tekemisiä."

    Eniten minulla on aina ollut moitittavaa kotimaisen kirjallisuuden dialogeissa, jotka ovat usein jäykkiä, ikävää arkikieltä vituilla höystettynä, ei siis mitään tekemistä Katja Ketun runsaan, rohkean ja rumankauniin lappilaisen kielimusiikin kanssa.

    Mustaa kuu on edelleen lukemattominen hyllyssäni makkarissa kiitos upean kantensa;-)

    Saattajaa on minusta kehuttu kovastikin, mutta ei ehkä minun juttuni...Ymmärrän hyvin, että pidät kirjasta, sillä aihe on ikiajankohtainen. Oatesin Kosto: Rakkaustarina ei ikinä lähde kirjastostani pois.

    Suomi on läntisen maailman perheväkivaltaisin maa, joten tämän aiheen emme anna levätä. Siitä piste Vänskälle ja iso kiitos jokaiselle, joka kirjasta kirjoittaa.

    VastaaPoista
  4. Roz, niinpä, aihe pistää kyllä vihaksi. Mutta on hienoa, ettei se enää ole tabu, josta kaikki vaikenevat... Tässä kirjassa oli parasta se, miten naiset lopulta pääsivät tilanteen herraksi.

    Tuulia, toivottavasti saat teoksen käsiisi, suosittelen :)

    Leena, ymmärrän sua! Suomalaisissa dialogit pomppaavat usein esiin, ikävällä tavalla... Itse olin niin tarinan vietävänä, etten antanut sen häiritä, vaikka samankaltaisuutta oli kyllä Saattajankin dialogeissa. Ehkei niin paljon, kuin Mustassa kuussa, jossa henkilöt nuorempia. Voi harmi, ettet päässyt kirjaa loppuun, olisi ollut mielenkiintoista lukea mielipiteesi siitä! Mutta kuten sanoit, aihe on aina aiheellinen ja tärkeä. Hyvä Mia, kun tästä kirjoitit!

    VastaaPoista
  5. Ai niin, kannet ovat hienot niin tässä kuin Mustassa kuussa! Upeat, pelottavat...

    VastaaPoista
  6. Yhdyn kansien ihastelijoihin - tämän voisi ostaa ihan niiden perusteella :)

    Mia Vänskän nimen olen kuullut ensimmäisen kerran juurikin kirjablogeissa. Kauhu kiinnostaa ja tämä arviosi taas herätti suurta kiinnostusta kirjailijan kirjoja kohtaan. Eli haluttavien lista sen kuin kasvaa taas :D

    VastaaPoista
  7. Elegia, nämä on kauniita... Jos sun on vaikea saada Vänskää käsiisi, haluutko mun Saattajan? Se on tosin pokkari, mutta fontti ei kuitenkaan pienimmästä päästä ;)

    VastaaPoista
  8. Annika, oikeasti?! Se olisi aivan mahtavaa ja minulle kelpaa pehmo oikein hyvin :))

    Laitan sinulle s-postia pian ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  9. Tämä tosiaan kuulostaa sellaiselta kotimaiselta kirjalta, jota minäkin voisin ehkä kokeilla. Toisaalta, tuo Leenan mainitsema dialogijuttu laittaa hieman kapuloita rattaisiin; en voi sietää puhekielelellä kirjoitettua tekstiä. (Okei, no esim. tekstiviesteissä kyllä, mutta ei missään virallisessa yhteydessä.) Mutta toisinaan puhekieliseen dialogiin törmää (joskus jopa Kingin kirjoissa!)ja silloin ei auta kuin puristaa pers...llä ja vaan lukea eteenpäin. =D

    VastaaPoista
  10. Irene, hih, ymmärrän pointtisi! :D Mutta silti, kannattaa antaa Saattajalle mahdollisuus. Onhan se hienoa, että meillä on Suomessa kirjailija, vieläpä nainen, joka on lähtenyt genreä valloittamaan :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥