Erik Axl Sund; Unissakulkija

Hungerelden 2011, suom. Kari Koski ja Otava 2014, 400s.

Hänen isänsä oli iskenyt veitsen hänen lapsuuteensa, ja terä väpättää vieläkin iskun jäljiltä.
Victoriassa ei ole mitään mikä hymyilee.

Luettuani trilogian ensimmäisen osan, Varistytön, jäin janoamaan jatkoa siitäkin huolimatta, ettei teos minua täysin vakuuttanutkaan. Siinä missä pisteyttäisin Varistytön luokkaan 3,5, saisi sarjan toinen osa, Unissakulkija täydet 5 pistettä. Varistyttö antoi ikään kuin haikuja, aavistuksia siitä painajaisesta, mitä lopulta oikein tapahtui. Tule tapahtumaan. Nyt Unissakulkija kuljettaa tarinaa yhä syvemmälle pimeyteen. Samalla täydentäen, korostaen, ja herättäen yhä suuremman janon.


Kirja jatkuu luontevasti siitä, mihin edellinen osa jäi. Rikoskomisario Jeanette Kihlberg, henkilö jonka toimintaa ohjaa oikeudenmukaisuudesta kumpuava paatos, on keskeisin hahmo yhdessä psykologi Sofia Zetterlundin kanssa. Vaikka lapsenmurhien tutkimukset ovat rahallisista syistä, kuka nyt kaipaisi tuntemattomia pakolaislapsia, lopetettu, jatkaa Jeanette yhdessä parinsa Hurtigin kanssa mysteerin selvittelyä. Murhia tulee lisää, tosin nyt aikuiset ihmiset piinataan hirvittävillä tavoilla hengiltä. Yhtymäkohtia Varistyttöön löytyy, samat nimet nousevat tutkinnassa esiin uudestaan ja uudestaan. Mikä on se sairas kudelma, joka Jeanetten pitäisi havaita? Victoria Bergman tuntuu olevan koko jutun avain, mutta häntä on mahdotonta enää löytää. Vai onko?

Ruotsin Dekkariakatemia on myöntänyt Erik Axl Sund -nimellä kirjoittaville (rikollisen komeille) Jerker Eriksonille ja Håkan Axlander Sundquistille vuoden 2012 parhaan rikosromaanin palkinnon kuvaamalla kirjaa; "hypnoottisen vangitsevaksi psykoanalyysiksi rikoskirjallisuuden muodossa." Amen! Tuohon olikin kiteytetty oikeastaan kaikki, mitä kykenen kirjasta kertomaan. Teos ei ole missään nimessä tyypillinen dekkari. Ei, se on vahva psykologinen trilleri, joka kuljettaa lukijansa syvälle hulluuteen. Kirja koostuu lyhyistä luvuista ja on nimellisen helppoa luettavaa. Kuitenkin juuri tämä kakkososa sai minut miltei vainoharhaiseen tilaan. Kirjassa on kaikki julmalla tavalla kohdillaan.

Ja kuitenkin siitä on löydettävissä myös yksinkertaista kauneutta:

Sofia vetää syvään henkeä, ja tuoksut täyttävät hänen keuhkonsa. Jeanetten hengitystä säestää sade joka lyö ikkunapeltiä vasten.

Ehkä eniten minua kosketti se, kuinka raavaat, rokahtavat miehet kirjoittavat miltei feminiinisesti. Ymmärtäen. Naisia kunnioittaen. Vaikka toisaalta myös teoksen naiset osaavat olla julmia...

Vielä erityismaininta näistä kansista. Ne ovat ihan mielettömän hyvin sarjaan sopivia! Shokeeraavia, provoisoivia, pelottavia. Varsinkin sarjan päätösosan kannet aiheuttavat jo valmiiksi puistatuksia. Varjojen huonehan ilmestyy lokakuussa, ja voitte olla varmoja siitä, etten meinaa pysyä nahoissani kirjaa odotellessa...

...oikeastaan se taitaa olla vähän kuin sulkisi silmänsä ja pidättelisi henkeään ja olisi kuin sitä ei olisi ulkopuolella, aivan niin kuin kylmyys on olemassa, vaikka ovi pitää sen ulkona, ja voi tehdä olonsa kotoisaksi sohvalla takkahuoneessa, jossa on puupaneelit ja popcornia ja Rose's Lime -nimistä mehua, joka on oikeastaan mikseri...


***

Kirjan ovat lukeneet myös Leena Lumi  ja Krista