Mons Kallentoft; Viides vuodenaika

Den femte årstiden 2011, suom. Laura Beck ja WSOY 2014, 495s.

Hän elää omaa vuodenaikaansa.
Vuodenaikaa jossa kaikki on mahdollista eikä kuitenkaan mikään. Sisäänpäin kääntyneiden tunteiden vuodenaikaa. Kuolleiden tunteiden.
Sillä vuodenajalla on nimi, Malin ajattelee.
Viides vuodenaika.


Ruotsalaisesta Mons Kallentoftista on tullut yksi suosikkikirjailijoistani niin jännitys- kuin kaunokirjallisuudenkin saralla. Trillereitähän nämä ovat, erittäin synkkiä sellaisia, mutta kirjoitettu runollisella temmolla. Inhimillisyydellä, herkkyydellä. Kun sain käsiini Monsin uusimman, jalat olivat lähteä alta jo pelkkää kantta katsellessa. Miten kaunista, miten järkyttävää! Ja nyt teoksen luettuani olen vahvasti sitä mieltä, että tässä lepää herra kirjailijan paras romaani. Samalla rumin, vimmaisin, kuin verellä kirjoitettu. Kaikkien kautta aikojen kidutettujen, raiskattujen, sorrettujen naisten verellä.

Ja tuo, Malin ajattelee, on itsekkäiden ihmisten mantra.
Pahuuden tärkein liittolainen.
En tahdo tietää.
En tahdo nähdä.

Jo aiemmista osissa vilahdellut Maria Murvall nousee nyt pinnalle. Maria, jonka ratkaisematta jäänyt tapaus piinaa maanista rikoskonstaapelia, Malin Forsia. Entinen sosiaalityöntekijä Maria elää laitoksessa omissa maailmoissaan, täysin kommunointikyvyttömänä, itsensä metsän, pahuuden, pimeyden raiskaamana. Mutta nyt Marian olisi murtauduttava ulos mykkyydestä. Nyt Mariaa tarvitaan Malinia auttamaan, koska samanlaisia tapauksia on tullut lisää. Osa naisista löydetty kuolleina, osa sisäiseen pimeyteen vajonneina. Mikä on se hirvittävä voima, joka naisten kimppuun hyökkäsi?

Sinä Malin istut autossa Zeken kanssa. Te liikutte kohti tulevaa yötä, kohti käsittämätöntä pimeyttä.
Käärmeet ovat täällä.
Tuhatjalkaiset.

Malin Fors ja sarjan aiemmista osista tutut poliisit käyvät läpi oman elämänsä solmuja samalla kun ratkovat näitä puistattavia rikoksia. Eivät kuitenkaan häiritsevässä määrin. Tarina pysyy runsaasta sivumäärästä huolimatta taidokkaasti kasassa, etualalla, päähenkilöiden kannattelemana.

Meidän naisten, Malin ajattelee, meidän naisten kamppailu kieroutunutta miehisyyttä vastaan ei ikinä lopu, meidän täytyy taistella sitä vastaan aina kun sitä kohtaamme, muuten olemme tuhoon tuomitut.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Viides vuodenaika on parasta Kallentoftia. Herkille lukijoille en teosta taaskaan suosittelisi, vaikka se lyyrisyytensä puolesta genrerajat ylittääkin. Kuten myös rajat elävien ja kuolleiden välillä. Upea, upea teos!


Me synnymme silmukka kaulassa. Ja sitten tunnemme kuinka se kiristyy.
Luulen hengittäväni, mutta itse asiassa minä haukon henkeä.