 |
| Blinde Vögel 2013, suom. Anne Mäkelä ja Atena 2014 |
Runouden ystävät ovat taipuvaisia melankoliaan ja siihen, että päättävät päivänsä ennen aikojaan. Sinun sokeat lintusi saattavat nekin joskus löytää jyvän, sitäkö haluat minulle sanoa? Siinä saatat olla oikeassa. Niiden kannattaisi kuitenkin tarkistaa huolella, etteivät jyvät ole myrkyllisiä.
Vii5i oli viime kesän Tapaus, Tajunnanräjäyttäjä, Teos, jota en ole vieläkään unohtanut. Ursula Poznanski kun on onnistunut loihtimaan jotakin raikasta, tuoretta usein kaavoihin kangistuneeseen trillerigenreen. Hyvä! Siinä missä Viiden parissa jahtasimme sadistista geokätköilijää, lähdemme nyt metsästämään murhaajaa Facebookin runoryhmästä. Jokapäiväistä, arkista, ja juuri siksi niin kohtitulevaa. En voinut olla naureskelematta, että koskakohan Facebookin Kirjablogisti -ryhmässä alkaa päitä putoilemaan. Hopefully not!
Ira Sagmeister: Aina on tärkeää se, mikä puuttuu. Ei koskaan ilmeinen, vaan se, millä joudumme täydentämään sen mielessämme.
Edellisestä osasta tuttu Beatrice Kaspary, räväkkä naispoliisi, joka kamppailee yksityiselämässään hankalan exänsä kanssa, sekä uh, ihana kollega Florin saavat selvitettäväkseen norminoloisen murhan. Salzburgin leirintäalueelta löydetään kuristettu nainen ja ammuttu mies. Onko kyse intohimosta, mustasukkaisuudesta? Beatricen on vain vaikea mieltää kilttiä nörttipoikaa ja hemaisevaa kaunotarta pariskunnaksi. Pienen selvittelyn jälkeen käy ilmi, että molemmat ovat kuuluneet Facebookissa samaan, varsin aktiiviseen runoryhmään.
Beatricelle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä epätavalliseen murhatutkimukseen luomalla tili Facebookiin... Ja siinä sivussa Beatricen ja Florinin välillä kipinöi kivasti.
Eli. Nyt ei rampata verenmaku suussa metsässä, nyt istahdetaan päätteelle ja ryhdytään selvittämään, mikä murhaajaa voi kyseisessa, viattomassa ryhmässä kiinnostaa. Kuka käyttäjistä hän mahtaa olla. Entäpä motiivi.
Haluaisitko kohdata minut? Seisoa edessäni ja katsoa minua kasvoihin, etsiä niistä jotain, mitä et pysty käsittämään. Ja kuinka pystyisitkään? Sitä ihmistä, jota odotat näkeväsi, ei ole enää olemassa.
Voi että! Teoksen luettuani olen edelleen innoissani Poznanskista. Hän kirjoittaa pilke silmäkulmassa mukavan ironisella tyylillä. Toivon, ettei kirjailijalta lopu persoonalliset ideat kesken, vaan saamme taas pian sukeltaa mukaan Beatricen ja Florinin tutkimuksiin. Suosittelen!
Hänen kätensä jäivät kuin sokeat
linnut, jotka auringon antoivat pettää
kun muut yli aaltojen jo lentää
ja ikuiseen kesään pian entää,
suojaa tarjoo ei lehmukset korkeat
talven tuulissa pakko on kyhjöttää.
***
Teoksen on lukenut ainakin
Ulla
Irene
Ooh, olenkin kuola norona valuen odotellut arviotasi tästä kirjasta! Koska olemme kirjasta vähän höpötelleet, niin tiesinkin että pidit tästä. Vaikuttaa kyllä todella hyvältä - luulen, että on ehdottomasti minunkin juttu. Viisi oli todella positiivinen yllättäjä, vaikka en edes uskaltanut toivoa kirjalta mitään - ja se vei totaalisesti mennessään tuoreudellaan.
VastaaPoistaKiihottaa myös kovasti, miten Beatricen ja Florinin väleille käy, hrrr!
Hah, tuo kuulostaa niin tutulta tuo, "en uskaltanut toivoa mitään" :D Mutta joo, tämä teos on varattu sulle <3 Uskoisin että pidät, vaikkei ehkä ihan Viiden tasolle yltänytkään.
Poista(Noo, älä odota liikoja noilta kahdelta...)
Minä en ihan yhtä kiivaasti tästä innostunut kuin Viidestä, vaikka hyvä oli tämäkin. En tykkää työpaikkaromansseista, joten toivon, että Bea ja Florin saavat välinsä selviksi jollain muulla tavalla :D
VastaaPoistaMinä taas olen ihan lääpälläni työpaikkaromansseihin :D Olet oikeassa, Viisi oli parempi, mutta jotenkin tykkään niin kovasti Ursulan tyylistä, että viihdyin tämänkin parissa.
PoistaVii5i kolahti kohdalleen viime kesänä, ja tämänkin luen varmasti! Innostava arvio, Annika!
VastaaPoistaElina, kannattaa lukea :) Kiitos kivasta kommentistasi!
Poista