Stephen King; Kuvun alla

Under the Dome 2009, suom. Ilkka Rekiaho ja Tammi, 1366s. (pokkariversio)

"Ei tule tapahtumaan", Barbie sanoi. Mutta hän ei ollut varma. Hänestä tuntui, että jos tilanne jatkuisi riittävän pitkään, jokainen päivä Chester's Millissä olisi mitä-vain-voisi-tapahtua-päivä.

No niin. Kuvun alla, jokaisen niskahartiavammaisen painajainen ulkoiselta olemukseltaan, on nyt luettu loppuun. Kirja on edennyt pienissä pätkissä. Siinä samalla kun olen lueskellut arvostelukappaleita, olen tilaisuuden tullen karannut Chester's Milliin, pieneen kaupunkiin, jonka asukkaat ovat järkyttävässä pulassa. Eristyksissä muusta maailmasta. Kuplassa. Painajaisessa. Kuvun alla.

Ja nyt kun olen ainakin jollain tavalla pikkukaupungin niin tutuiksi ja jopa rakkaiksi tulleet asukkaat hyvästellyt puhdasta ilmaa hengitellen, en voi olla tuntematta ikävää. Näissä paksuissa opuksissa on oma tenhonsa. Niitä ei vain lueta ja unohdeta. Ne eletään, ne koetaan ja kun viimeinen sivu, viimein, koittaa, ollaan taas oman onnen nojassa. Lyhyesti; Stephen King vahvisti paikkansa tämän kirjan myötä yhtenä suosikkikirjailijanani. Hänen tyyliinsä ei voi olla hullaantumatta. Juonenkuljetukseen, mielikuvituksen nerouteen. Ja huumoriin, joka kulkee vaikkapa tähän tapaan:

Julia läimäytti sen hänen kämmenelleen ennen kuin hän ehti jatkaa loppuun. "Coxin numero on muistissa."
"Hienoa. Nyt kun vielä tietäisi, miten se haetaan sieltä."
Joe otti puhelimen hänen kädestään. "Keskiajaltako sinä olet?"

Ja huumorin pilkahduksia teos todellakin tarvitsee, sen verran on synkkää kyytiä luvassa. On pikkukaupunki Chester's Mill, jonka ylle ilmaantuu läpinäkyvä, läpipääsemätön valtava kupu. Kestävä, kuten pian huomataan, tehty kuin toisessa maailmankaikkeudessa. Asukkaat jäävät kaupunkiin vangeiksi, oman onnensa nojaan. Jokainen selviytyy tyylillään kauhun kasvaessa. Ruoka uhkaa loppua, ilmanlaatu heikentyä. Kasvit kuolevat, lämpötila nousee... Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kaupungin johtohahmo päästää huulluutensa valloille. On vain yksi mies, joka voisi tilanteeseen jonkinlaista tolkkua saada, mutta hänet vangitaan murhista, joita mies ei tietenkään ole tehnyt.

Pikku hiljaa kaupungin asukkaiden on puolensa valittava. Vanha kunnon hyvän ja pahan taistelu riehuu, eikä kukaan ole turvassa, koska salaperäisen halloweenin uhka lepää ennustuksen muodossa asukkaiden yllä...

"Näetkö?" Judy ei itkenyt, mutta hänen silmänsä olivat suuret ja totiset, täynnä jonkinlaista tietämystä, joka oli liian tummanpuhuvaa ja monimutkaista sanoin ilmaistavaksi. "Halloween on jo alkanut."

Oijoijoi mikä teos! Hullaannuin tähän totaalisesti! Tv-sarjaa en ole nähnyt enkä tule katsomaan, koska en tahdo minkään rikkovan omia mielikuviani henkilöistä, tapahtumista, koko katastrofista. Suurella syrämellä voin kirjaa kuitenkin jokaiselle suositella! Ja minun polkuni ihmeellisessä King-maailmassa jatkukoon.

Minne ikinä mennään, siinä sitä ollaan. Meidän aikamme suuri zen-totuus.

***

Teoksen on lukenut moni. Täältä pääsette alkuun.