torstaina, helmikuuta 07, 2013

André Brink; Hiljaisuuden tuolla puolen


The Other Side of Silence 2002, suom. Seppo Loponen, Wsoy 335s.

On vain kolkko tieto: en minä aina ole ollut tämän näköinen.

Jos tahdot, astu mukaani Hiljaisuuden tuolle puolen. Jos kestät, kuule tarina naisesta nimeltä Hanna X. Jos et pelkää, elä erään saksalaisnaisen tarina todeksi. Mutta varoitan sinua, jos olet herkkä, älä tartu tähän kirjaan. Koska jo ensisivuilta käy ilmi, ettei Hanna ole aina ollut pelikuvajaisensa näköinen. Hänellä on ollut pitkät kauniit hiukset nykyisten tupsujen tilalla. Hänellä on ollut kasvot. Hänellä on ollut kieli.

Brink ei aloita helpolla. Eikä sellaisella jatka. Hän vie lukijansa hurjaan tarinaan, jossa, valitettavasti on totuudenmaku. Luku luvulta väkivallan ja riiston määrä lyödään kasvoille, eikä yksikään sivu ole turvallinen. Lukijalle tehdään heti selväksi, ettei tämä ole kaunis kirja. Tämä on äärimmäisen ruma, ja juuri siksi niin rehellinen. Brink ei säästä, Brink antaa tulla. Ja silti, kirjan edetessä, tämän verisen seikkailun kuljettaessa meitä pitkin Afrikan aavikkoa, alkaa kirjasta piirtymään kuin kangastuksen tavoin joitan - niin - kaunista. Ensin sen havaitsee vain ääriviivoina, mutta kun pääsemme viimeiselle sivulle, on kaikki ehjää. Hengästyttävän selkeää.

Kirja on eteläafrikkalaisen kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, suurimmaksi osin. Kuitenkin se perustuu historiallisiin dokumentteihin, joita seuraten Hanna X alkaa valottua. Paljon on keksittyä, mutta kirjassa on vahva jännite, juuri noin se todennäköisesti on mennyt.

Kirja on tarina riistosta. Jo lapsesta saakka orpokodissa asunut Hanna on saanut elää turvattomuudessa. On pappi, jonka kädet hakeutuvat ties minne hänen tivatessa Hannan syntejä. On vaihtelevia piian paikkoja, joissa miehet niin ikään eivät saa pidettyä kaluaan hallinnassa. Lopulta, monen toinen toistaan kammottavamman mutkan kautta Hanna päätyy Saksan Lounais-Afrikkan siirtomaahan jonne 1900-luvun alkuvuosina lähetettiin laivalasteittain naisia. Vaimoiksi. Orjiksi. Ja sitten itseään puolustavalle Hannalle tehdään jotain sanoinkuvaamatonta ja hän päätyy oikeasti olemassa olleeseen Frauensteiniin, hylättyjen siirtolaisnaisten kotiin. Vankilaan. Porttolaan.

Mutta kuinka ihmistä voi hakata noin...? Hanna yrittää kysyä. Rintaan ja mahaan ja jalkojen etupuolelle... ja tuonne - hän osoittaa - mutta ei selkäpuolelle?
Katja kohauttaa olkapäitään. "Niin täällä tehdään", hän sanoo vaisulla äänellä. "Hererot kutsuu sitä saksalaiseksi tavaksi."

Kirjaa lukiessa en voinut olla hämmästelemättä, eikö vähempikin olisi riittänyt. Miksi yhdelle naiselle piti tehdä niin paljon pahaa? Kirja herätti todellakin tunteita. Raskain oli kaiken yllä roikkuva viha. Hannan viha sortajiaan kohtaan. Lukijan heräävä viha rasismia kohtaan. Kaikenlaista sortoa kohtaan.  Jo ns. kristillinen orpokoti on oikeastaan lasten kidutuslaitos. Niin kaukana Raamatun opeista kuin mahdollista. Kirjasta löytyykin hyvyyttä vain suurennuslasin läpi tähystellen. Ja kuitenkin lopussa odottaa vapautus. Niin Hannalle kuin lukijallekin.

Hanna muisti Kahapan lakonisen kuvauksen: Nainen soittaa. Mies hakkaa. Nainen juo myrkky. Ihmiselämä seitsemällä sanalla.

Brinkin kerronta on hengästyttävän kaunista runollisuuteen saakka. Hänen tarinansa on rujo, enkä suosittelisi sitä kovin herkille. En itsekään jaksaisi lukea näitä putkeen, mutta myöhemmin, ajan kuluessa aion tutustua myös muihin kirjailijan teoksiin. Olenhan hypännyt mukaan Afrikan tähti -haasteeseen, ja tämä on toinen siihen liittyvä teos. Huomattavasti helpompi, Sade lankeaa, löytyy täältä.

Yhdyn, kaiken jälkeen Lukuhetkien Sonjan sanoihin. Mikä hieno kirja! Mikä hieno kirja! Kirjavalas Elegia taas pitää romaania yhtenä parhaimmista lukemistaan teoksista. Kiitos naiset, te saitte minut Brinkiin tutustumaan! :)


"Kuinka kauas meidän on mentävä? Mihin saakka?" Kunnes tiedetään, mitä on toisella puolella. "Jospa se ei lopukaan koskaan?" Silloin ainakin tunnetaan aavikko.

17 kommenttia:

  1. Onpa kiva kun joku on lukenut Brinkiä, eikä vain kevään uutuuksia! Itse olen lukenut Brinkiltä kirjan Valkoinen kuiva kausi ja se todella jäi mieleeni yhtenä parhaista kirjoista ikinä. En kokenut sitä ylitsepääsemättömän raskaaksikaan, vaikka tottakai apartheid-teema on rajua asiaa.

    VastaaPoista
  2. Olen niin iloinen, että pidit tästä! Tämä lienee lukemistani Brinkeistä raain, joten samanlaista höykytystä ei olle luvassa muiden kirjojen kohdalla. ;)

    Mutta Brinkin kirjat kyllä vaativat sulattelua eli itsekään en niitä voi lukea peräkanaa. Pari olisi hyllyssä odottelemassa, mutta eivät ole siellä siksi, ettei kiinnostaisi, vaan siksi että ihan kauhistuttavan pieni fontti :D

    Muuten, tuo linkki vie vanhaan blogiini. Olen tuosta kirjasta kirjoittanut nykyisessäkin blogissani. :)

    http://www.mainoskatko.blogspot.co.uk/2008/10/hiljaisuuden-tuolla-puolen.html

    VastaaPoista
  3. Valpuri, ihanaa huomata, että lukijoita kiinnostavat muutkin kuin uutuuskirjat! :) Minä olen nyt Brinkin lumoissa ja pikaisen googlauksen perusteella juuri tuo Valkoinen kuiva kausi vaikuttaa teokselta, jonka kirjailijalta seuraavaksi (sitten kun) tulen lukemaan.

    Elegia, kauanhan minulla kestikin Brinkiin tarttua :) No ihan hyvä tietää, ettei seuraavien teosten kanssa ihan yhtä rajua kyytiä saa :D

    Hyvä että sanoit, google sieppasi heti vuodatuksen postauksesi, mutta nyt on vaihdettu linkkiin uudempi juttu.

    Tuo Afrikka haaste lähti kyllä mainiosti Brinkillä käyntiin, tuli oikein into lukea lisää häneltä. Osassa kirjaston painoksista on kammottavan pieni fontti juuri näissä vähän vanhemmissa kirjoissa. Hiljaisuuden tuolla puolen vaikutti lukuystävällisimmiltä silmiä ajatellen!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa todella rankalta ja hienolta kirjalta. Ja Afrikan tähti-haaste on mahtava juttu! Saa niin paljon uusia lukuvinkkejä Afrikkaan liittyen. Sade lankeaa-kirjan laitoinkin jo lukulistalle, kyllä se tämäkin täytyy lukea kunhan on tarpeeksi vahva olo tälle kirjalle.

    VastaaPoista
  5. Pihi nainen, Afrikan tähti on tosiaan huikea haaste! Nyt kun keksisi vielä muitakin kirjailijoilta teemaan liittyen. Elegia totesi tuossa ylhäällä, etteivät kaikki Brinkit ole yhtä ravisuttavia kuin tämä ^ joten voithan aloittaa kirjailijaan tutustumisen jostain toisestakin teoksesta :) Ihanaa kuulla, mitä olet mieltä Sade lankeaa -kirjasta!

    VastaaPoista
  6. Huh, olen herkkä joten taidan jättää tämän tärkeän kirjan lukematta... jotain muuta Brinkiä voisin kyllä rphkaistua lukemaan, lukiossa olisi pitänyt lukea Valkoinen kuiva kausi mutta se oli mukamas tyslä joten keplottelin itseni jotenkin siitä velvollisuudesta eroon ja luin jotain muuta. Nyt nolottaa!

    VastaaPoista
  7. Tyslä :D Arvasit ehkä että tarkoitin tylsä... ;)

    VastaaPoista
  8. Elma Ilonan, hih, ihanaa että muillekin kuin minulle näitä sattuu tysliä sattuu :)

    Täytyy tosiaan itsekin kokeilla jotain toista kirjailijan kirjaa, jotta saisi paremman kokonaiskuvan. Kerronta on kaunista, sen perusteella voin ainakin suositella ja aiheet koskettavia. Miten miekin aina kuvittelen tällaisia "puoliklassikoita" raskassoutuisiksi... Ihan turha pelko Brinkin kohdalla!

    VastaaPoista
  9. Jonkin André Brinkin kirjan olen joskus lukenut, nimeä en muista. Brinkiä on pidetty hienona kirjailijana jo vuosikymmeniä sitten, saattoi olla apartheidia käsittelevä teos. Kirja oli Suuren Suomalaisen Kirjakerhon myynnissä, josta se minulle tuli.

    En tiedä, uskallanko näin kovan teoksen ottaa luettavakseni..;/

    VastaaPoista
  10. Aili-mummo, kirjailija on taatusti suosionsa ansainnut. Eikö näitä voi jo klassikoksi sanoa? Tämä oli rankka kirja, mutta toisaalta lukemisen jälkeen jätti kuitenkin positiivisen olon.

    Mukavaa loppuviikoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  11. Oh, taas kirjoitat kirjasta, joka minun täytyy saada lukea etenkin nyt! Sitä paitsi aiheensa puolesta täytyy muutenkin, tutkimusmatkalla kun kuljeksin.

    VastaaPoista
  12. Monet Brinkin kirjat kirjat käsittelevät apartheidia. Itse olen lukenut etenkin juuri niitä, koska aihe kiinnostaa.

    Brinkillä on muitakin kirjoja, mutta esim. Pirunlaakso, joka ei liity Afrikkaan, oli mielestäni melko kökkö. Sitä en siis suosittele.

    Brkinkin kirjoista on kyllä melko vähän löytynyt blogijuttua, joten olen aina iloinen, kun joku niistä kirjoittaa <3

    Annika muuten, minun blogistani Afrikka-kategorian alta voisi löytyä lisää vinkkejä Afrikan tähti -haasteeseen. ;)

    VastaaPoista
  13. Sanot, että upea, upea Sade lankeaa on helpompi...Siitä jo tiedän, että tätä rajaa en aio ylittää. En vain uskalla.

    VastaaPoista
  14. Tuli ihan kylmät väreet kun luin arviotasi! Todellakin, eikö olisi vähempikin riittänyt, yksi nainen sai kärsiä aivan liikaa. Tämän kirjan tarinaa kantaa mukanansa kyllä pitkään!

    VastaaPoista
  15. Helmi-Maaria Pisara, Elegian tavoin juhlin Brinkin saamia blogisavuja. Tutustu ihmeessä kirjailijaan!

    Elegia, olen lukenut aiheeseen liittyen esim. Puolikas keltaista aurinkoa ja lukulistalleni on jäänyt kirjailijan nimi roikkumaan. Hän palautui nyt haasteen myötä mieleen. Tulen kyllä kurkistamaan lisää lukuvinkkejä blogistasi, kiitos ♥

    Toivotaan nyt, että Brink saisi lisää blogihuomiota, uskomattoman vähänhän hänestä blogataan. En minäkään olisi ilman sinua ja Sonjaa kirjailijaa löytänyt.

    Leena, uskoisinpa, että tämä voisi olla samaa kategoriaa kuin Elävältä haudatut. Ravisuttava mutta niin kaunis... ♥

    Sonja, sitä minäkin lukiessa ihmettelin, että eikö Hannan kärsimyksillä ollut mitään rajoja. Tässä kirjassa ei juuri ollut sankareita, ainakaan mitä valkoisiin ja miehiin tuli... Loppuratkaisu kuitenkin osoitti Hannan rohkeuden ♥

    VastaaPoista
  16. Annika, juuri tuo lopputunnelma on tärkeä, minkälaisen olon kirja jättää. Jos tunne on hyvä, silloin ei kannata kirjaa kiertää sen vuoksi. Uskon että voisin lukea sen..:)

    VastaaPoista
  17. Aili-mummo, niinpä! Loppu ratkaisee, antaa paljon anteeksi tai sitten vie maun koko kirjalta. En uskalla sanoa, että tässä olisi varsinaisesti onnellinen loppu, mutta kuten Sonja kirjoitti blogissaan - toiveikas.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥