Alfahannen 2010, Suom. Laura Beck ja Otava 2013, 398s.
- En tiedä. Mitä raiskaus oikein on?
- Tarkoitatko juridisessa mielessä?
- Tai miten sen nyt sanoisi? Hän painoi sen sisääni ja minä makasin siinä. Minä en huutanut, vaikka se sattui niin hemmetisti, että luulin meneväni halki. Muistan että näin hampaitteni jäljet päiväpeitossa kun nousin. Minä purin hammasta. Niin minä tein.
Hänen nimensä on Jack Rappe, ja hän on Ruotsin kuuluisimpia näyttelijöitä. Hollywoodissakin tämä komea poikamies tunnetaan. Ei ihme, että alfauroksen maineessa olevan miehen ympärillä on aina pörrännyt naisia. Nuoria sellaisia. Nyt Rappella ei kuitenkaan mene lujaa. Hänet löydetään nimittäin hulppean kartanonsa pihasaunasta vatsa auki viilleltynä. Lyömäaseena on käytetty rikottua pulloa, ja Rappea on lyöty sokean vihan vallassa. Onko kyse tapon yrityksestä vaiko sittenkin itsepuolustuksesta?
Aiemmista kirjoista tuttu syyttäjä Madeline Edwards ryhtyy metsästämään syyllistä poliisi Mats Hjörnen apuna, mutta heille käy heti selväksi vastauksien löytyvän Rappen menneisyydestä. Huhut lukuisista seksuaalisista väkivallan teoista leijuu synkkänä pilvenä näyttelijän yllä. Epämääräisenä ja vaikeasti hahmoteltavana. Sitten Rappen viimeisin valloitus tunnustaa tekonsa, ja asetelma kääntyy päälaelleen.
Enää ei kysytä kuka, vaan miksi.
Ja siinä sitä selvitettävää sitten riitääkin.
Jos olet lukenut Katarina Wennstamin, ruotsalaisen journalistin, kirjailijan ja näkyvän mediapersoonan aiemmat teokset, Tahran ja Turman linnun, osaat jo odottaa laatua. Osaat odottaa tiukan kantaaottavaa tekstiä, Wennstam kun on vahvasti naisten asialla. Tämä trilogian kolmas osa nitoo aiemmat sievästi nippuun. Ympyrä ikään kuin sulkeutuu, vaikka kaikki osat ovatkin erillisiä tarinoita. Kuitenkin Tahrasta tuttu Emma, josta on kasvanut nyt upea nuori nainen, ottaa Alfauroksessa päähenkilön roolin. Uskallan tehdä näitä paljastuksia, koska ne käyvät lukijalle ilmi jo alkumetreillä.
Siinä missä Tahrassa käsiteltiin ihmiskauppaa ja pornoriippuvuutta, Turman linnussa pureuduttiin perheväkivaltaan, Alfauros marssittaa nyt näyttämölle filmiteollisuuden raadollisuudessaan. Mutta ennen kaikkea kirja nostaa esille raiskauksen. Mitä raiskaus pohjimmiltaan on ja miten sen erittäin häilyvät rajat ovat piirrettävissä? Vai onko niitä olemassakaan? Hyvin rankkoja aiheita, joita kirjailija mietiskelee dekkaripohjalta. Ja hyviä jännäreitä nämä ovatkin kaikki, huiman koukattavia ja kerronnaltaan psykologisesti vahvoja. Uskallan sanoa myös nopealukuisia, tämäkin oli tahkottava miltei yhdeltä istumalta läpi.
Alfauros on siis kaikkea muuta kuin perusdekkari. Alkuvaiheissa se saattaa vaikuttaa siltä, mutta tarinan toisessa kappaleessa, kun aikajanalla harpataan taaksepäin, kirjaa voisi sanoa jonkinlaiseksi rakkauskertomukseksi. Viimeinen kappale huipentuu oikeussalidraamaksi, ja ainoastaan siihen kohtaan olisin kaivannut vähäistä karsimista. Viimeisillä sivuilla mennään nimittäin jo saarnaamisen ja sormella osoittelun puolelle. Toisaalta kyllä minä sen ymmärrän. Lukija on yhtä raivostunut aiheesta kuin kirjailija itse, joka onneksi taas loppuratkaisussa kokoaa itsensä.
Kirjaa ei kannata vieroa sen genren puolesta, vaan ehdottomasti suosittelen Alfaurosta jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Ihan jo naisten oikeuksien tähden.
Siellä hän kohtaa herran
selässä tuuheaharjaisen hevosen
ja mies sanoo: olen kuninkaan mies
ja otan mitä haluan
ja sinä olet liian kaunis
ilman miestä kulkemaan
joten tule mukaani metsään
niin näytän mitä osaan
Björn Afzelius, En kungens man
Teos on luettu myös Kirjavinkeissä.
Katarina Wennstamista en ollut kuullutkaan! No onkos tuo ihme, kun luen niin vähän dekkareita. Minulla on kauhea ennakkoluulo, että ruotsalaista dekkaria masentavampaa voi olla ainoastaan suomalainen dekkari. =D Vaikka enhän minä nyt muutenkaan lue happy, happy, joy, joy-kirjoja kahmalokaupalla. =D
VastaaPoistaIrene, minusta Wennstamin mainostus on hoidettu Suomessa huonosti. Ei ihme, ettei tästä ole kovin moni muukaan kuullut :D Se on harmi, koska nämä ovat todella hyviä kirjoja! Ja niin kaukana perinteisestä dekkarista, jossa eronnut poliisi ratkoo murhia ryypiskelyn ohella, kuin mahdollista. Lue ihmeessä jos tulee vastaan! Tässä on rankka tarina mutta aika kevyessä muodossa kerrottu.
Poista...olet liian kaunis ilman miestä kulkemaan joten...
VastaaPoistaAina yhtä tärkeä asia.
En ole ikinä tästä dekkaristista kuullutkaan, mutta ihan kaikkien kustantajien tarjoamia ehdotuksia en edes ehdi. Sain Jamesin 600 sivusta nyt vähän tyydytystä dekkarihimolleni ja yksi muu doottaa sängyn vieressä. Jos suvella tulee trilleri nälkä tulen tänne blogiisi vaeltamaan ja toivon, että löydän kirjat silloin vaikka alesta.
Aiheesta ehkä kovimman kirjan on kirjoittanut Oates eli Kosto: Rakkaustarina. Ann Heberlein käsittelee kirjassaan Pieni kirja pahuudesta joukkoraiskauksen tematiikkaa tavalla, joka herättää tajuamaan, mistä siinä on kyse, ilman, että herää tippaakaan myötätuntoa tekijöitä kohtaan. Vain uhreille kuuluu raiskauksissa kaikki myötätunto.
Leena, minullekin tuli tästä heti Oatesin Kosto: Rakkaustarina mieleen. Monissa dekkareissa on raiskaajia, mutta Wennstam lähestyy aihetta tiiviisti uhrin takana seisten.
PoistaToivottavasti saat nämä käsiisi, veikkaanpa, että pitäisit! Vaikka totta sekin, että kaikkea ei mitenkään ehdi. Kuten tuossa ylempänä Irenelle kommentoin, minua ihmetyttää, miten huonosti Otava kirjailijaa on markkinoinut.
Pitäisi muuten lukea tuo Pieni kirja pahuudesta, samoin Pimppini on valloillaan. Totta, aihe on aina ajankohtainen!
♥
Tämä(kin) meni kirjastosta varaukseen. Enpä ollut minäkään aiemmin kirjailijasta kuullut, mutta kirjablogien yksi parhaista puolistahan onkin juuri se, että kuulee suosituksia kirjoista (/kirjailijoista), joista ei muuten ikinä kuulisi mitään. :)
VastaaPoistaAnnami, hienoa että varasit! Meidän kirjastossa näihin Katarinan kirjoihin on aika lyhyet jonot, kertoo sekin jotain kustantamon huonosta markkinoinnista. Wennstam on todella hyvä! Tulethan vinkkaamaan heti, kun olet romaanista postannut. Odotan mielipidettäsi :)
PoistaReilu 20 varausta täällä Turussa oli ennen minua. Ihan hyvin kuitenkin huonolla markkinoinnilla. :) Voi siis kestää hetki ennen kuin saan kirjan luettavakseni, mutta kuten sanottu hyvää kannattaa odottaa, ja ei minulta kyllä ainakaan luettava ole loppumassa.
PoistaAnnami, no joo! Huomaa, että asut isommassa kaupungissa :) Ei täällä Kouvolassa tällaisia vähänkään tuntemattomampia nimiä noteerata - elleivät ne sitten voita palkintoja!
PoistaOlen suuri ruotsalaisten dekkarien ystävä, mutta Wennstamista en ole ennen kuullutkaan. Tarviipa laittaa kirja varaukseen. Tosiaan kirjablogien parhaimpia puolia on löytää uusia kirjatuttavuuksia. Kiitoksia vaan :)
VastaaPoistaEmmi, ihana kuulla ja ole hyvä :) Ruotsista tulee paljon mahtavia dekkarikirjailijoita, itse asiassa ne kaikkein parhaimmat :)
PoistaNo pakkohan se tämä sitten on hankkia. Ihan kuin lukupino ei olisi jo iso. Kiitosta vain :)
VastaaPoistaHelmi-Maaria, tämä on ehdottomasti sinun kirjasi!
PoistaOlen lukenut näistä sen ensimmäisen, mutta se ei tehnyt minuun mitään erityisempää vaikutusta, niinpä nämä jatko-osat ovat vähän niinkuin unohtunut...
VastaaPoistaTuulia, harmi, ettei iskenyt. Mutta eihän ne kaikki aina :) Muistankin Tahran aikoihin, että se sai jonkin verran kritiikkiä.
PoistaOlen kuullut paljon kehuja Tahrasta, mutta jotenkin ei-dekkari-ihmisenä olen sivuuttanut kirjailijan täysin, etenkin kun kirjojen kannet eivät ole miellyttäneet esteettistä silmääni. Dekkareissa on usein ärsyttävän halvan näköiset kannet, mutta onneksi nykyisin niihinkin tunnutaan kiinnittävän aiempaa enemmän huomiota.
VastaaPoistaNiin tosiaan, tämä teksti sai minut kiinnostumaan tästä Alfauroksesta. Sen kansikin näyttää jo ihan mukiinmenevältä. :)
Marissa M, tuo on niin totta! Miksei dekkarikansiin panosteta? Muutenkin genren yllä leijuu jonkinlainen halvuuden aura, jota surkeat kannet vain korostavat. Poikkeuksiakin onneksi löytyy, nyt lukemani Mons Kallentoft on aina kulkenut upeilla kansilla.
PoistaEhdottomasti kannattaa tähän "trilogiaan" tutustua, näissä ei tosiaan ole mitään muuta muistoa perinteisistä jännäreistä kuin kehykset.