tiistaina, huhtikuuta 23, 2013

Mons Kallentoft; Kevätkuolema


Vårlik 2010, suom. Arja Gothoni ja Juha Saikkonen, WSOY 2013, 475.

Kenelle on tällä kertaa käynyt huonosti?
Juopot hakanneet toisensa?
Törkeä ryöstö?
Lapsille?
Tytöt, enkelit äsken.
Hyvä Jumala, kunpa ei lapsille olisi käynyt huonosti. Lapsiin kohdistuva pahuus on väkivaltaa, jota vastaan ei voi pitää puoliaan.

Tällä kertaa Ruotsin kovin, taidokkain, melankolisin jännärikirjailija, myös journalistina tunnettu Mons Kallentoft vie lukijansa suoraan pelon ytimeen. Hän johdattaa kuilun reunalle ja vähän sen yli, tuuppaa tulisena mylvivään pimeyteen, mutta ottaa kiinni, ennen kuin ehdimme pudota. Onneksi.

Olen lukenut kaikki kolme kirjailijalta suomennettua osaa Malin Fors -sarjaan ja tykännyt. Tykännyt. Ylistyssanat pyörivät mielessäni mutta en tahdo makeilla. Kallentoftin kerronnassa vain on taikaa. Hän murtaa niin kirjallisuuden, kuin elämän ja kuoleman raja-aidat. Monsin murhatut eivät koskaan jää ilman omaa ääntä, vaan leijuvat jonkinlaisessa välitilassa, kuiskivat siellä Malin Forsille salaisuuksiaan. Kunnes tapaus on ratkaistu, kunnes he pääsevät vapauteen. Kallentoftille ominaista on täysillä tarinaan heittäytyminen. Runollinen kerronta, joka ei kaihda maalailua mutta ei myöskään raakuuksia, saa lukijan hengittämään samaan tahtiin Malinin kanssa. Malinin sekä uhrien.

Kevätkuolemassa tarina on rajumpi kuin aiemmat osat syystä, että uhrit ovat lapsia. Kaikki alkaa siitä, kun keväisenä päivänä keskellä pölyä ja aurigonsäteitä räjähtää pommi. Iskussa haavoittuu moni, mutta se vaatii myös kaksi kuolonuhria. Pienet, kuusivuotiaat tytöt saavat surmansa.

Silloin äiti kirkuu.
Hän kirkuu tyttäriensä nimiä, mutta nimet katoavat hyytävään sinivalkoiseen salamaan, jota seuraa intensiivisempi kuumuus kuin hän on koskaan osannut kuvitellakaan ja hän paiskautuu ilmaan. Sitten on vain hiljaisuus joka voittaa loputtoman, tuskallisen jyrinän sen levittyessä koko kaupungin ja sitten edelleen Itä-Götanmaan vasta havahtuneiden metsien, orastavien peltojen, avaintojen ja ihmisasumusten ylle.
Tytöiltä häviää koko maailma, miljoonat kuolaavat petoeläimet raastavat sen riekaleiksi ja sitten se liukenee kaiken kattavaksi valoksi, vaahtoavaksi taivaaksi vailla alkua ja loppua.

Koko kaupunki on kauhun vallassa. Kauniista keväästä tuleekin nyt verenvärinen, eivätkä poliisit oikein tiedä miten lähteä kerimään auki pimeää vyyhtiä. Mietitään terrorismia, moottoripyöräkerhoja, vai onko iskun kohteena olleet pankit? Räjähdyshän tapahtui pankin edustalla. Sitten tekijäksi ilmoittautuu antikapitalistinen ryhmä, mutta Malinin vaistot sanovat muuta. Kuiskeet. Kuolleiden hiljaiset viestit.

Näin Mons kuvaa itse tarinointiaan. ”Monet dekkarit ovat niin äärimmäisen järkeviä. Minä halusin jättää tilaa päähenkilön intuitiolle. Joskus asiat vain tietää vaikkei varsinaisesti tietäisikään.”

Kuten tavallista, tapaus vie juuri äitinsä haudanneen Malinin mennessään. Malinin, jonka elämä on paikoin paremmassa jamassa kuin aiemmissa osissa, mutta toisaalta häntä odottaa myös erään salaisuuden paljastuminen. Salaisuus samaan aikaan sekä satuttaa, että parantaa, loihtii menneisyydelle merkityksen.

Kirjassa äänen saavat jälleen toisetkin, aiemmista osista tutuiksi tulleet tutkijat. Näkokulmaa vaihdellaan melko tiheästi, kuitenkin hallitusti. Taustalla häämöttää jatkuvasti jotain niljakasta, kammottavaa, liskomaista...

Oi että! Nyt kun olen kirjan lukenut ja postauksen tehnyt, en osaa sanoa muuta kuin oi että. Jos joskus jättäisin dekkareiden lukemisen vain yhteen sarjaan, se olisi komean Mons Kallentoftin Malin Fors -sarja. Vaikka tarina on rankka, se ei ole mikään aivot-narikkaan -dekkari. Päinvastoin kirja haastaa lukijansa käyttämään niitä aivoja. Vihjeitä tulevasta on siroteltu mukavasti mukaan juoneen, psykologinen ihmiskuvaus taas, jota jaksan aina vain peräänkuuluttaa, pääsee Keväkuolemassa syvällisesti esiin.

Ihmettelen, miksi sarja on saanut niin vähän blogisavuja. Nyt puhaltelen niitä ilmoille, puh, puh. Lukekaa tämä kirja!


Me elimme kuusi vuotta, Malin.
Kuusi vuotta.
Mikä elämä se on?
Me haluamme enemmän.


Ps. Kevään jännäriuutuudet taitavat olla nyt tässä. Kesällä tulee toki lisää, mutta vaihteeksi keskityn toisenlaisiin teemoihin.

26 kommenttia:

  1. Kuten aiemmin sanoinkin, jaksan paljon dekkareita lukevana ihmetellä, että en ole Mons Kallentoftiin törmännyt.

    Aivan selvä, että tähän dekkaristiin pitää tutusta seuraavassa rakosessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, selvähän se, että Mons kannattaa painaa mieleen ;)

      Minä aina mietin kirjan markkinointia, onkohan vika kustantajassa vai miksi sana ei vain ole lähtenyt kulkemaan... Nämä kun ovat ehdottomasti genren parhaimmistoa!

      Poista
  2. Kiitos lukuvinkistä, täytyypi tutustua sarjaan!

    VastaaPoista
  3. Laitoin tämän sarjan ensimmäisen osan lukulistalle. Eipä se kai dekkarisarjoissa yleensä niin tarkkaa ole, lukeeko kirjat järjestyksessä, mutta silti ainakin minä mieluiten luen. Sinun ansiostasi lukulistani on alkanut taas vaihteeksi täyttyä dekkareista. Mikäs siinä, sillä kyllä minä ainakin välillä dekkareita oikein mielelläni luen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, hih, dekkarikonkari tartuttaa hysteriaa?! :D Voit unohtaa listan muut jännärit (toistaiseksi), kunhan tämän painat mieleen. Rohkeasti sanottu? :) Mons kertakaikkiaan vain osaa kirjoittaa!

      Jännärit ovat parasta rentoutuslääkettä, niin kaukana omasta arjesta kuin olla ja voi. Ja kuten Leena on monessa yhteydessä maininnut, dekkareita paljon lukevat ovat kuulemma vähiten aggressiivisia ihmisiä!

      Poista
    2. Niin, sarjaa voi tosiaan lukea missä järjestyksessä vain, mutta eniten tästä(kin) irti saa, jos aloittaa ykkösestä. Sydäntalven uhrihan se taisi olla nimeltään.

      Poista
    3. No kyllä tuollaisten sanojen jälkeen pitää pian tätä sarjaa lukea. Ehkä lainaan Sydäntalven uhrin jo ensi viikon kirjastoreissulla. :) Tänään ehdin jo käydä kirjastossa, ja yleensä en kirjastossa käy useammin kuin kerran viikossa, sillä pääkirjastoon on hieman matkaa enkä Turun sivukirjastoihin ole vielä tutustunut lainkaan.

      Poista
    4. Mie käytän Kouvolan pääkirjastoa, sivukirjastoiden valikoima on niin harmillisen suppea. Ja itse asiassa pääkirjastolle on meiltä lyhin matkakin!

      Toivottavasti saat pian Sydäntalven uhrin käsiisi - älä pelästy kirjan paksuutta, se vie niin tiukasti mennessään, ettei lukiessa montaa iltaa vierähdä :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Tämä kirjailija on mennyt minulta aiemmin kokonaan ohi. Sen sijaan tuo kansi, upeudessaan ja karmivuudessaan ei yksin kertaisesti varmaan irtoa verkkokalvoiltani enää ikinä.
    Vähän kyllä pelkään näitä kirjoja, joissa lapsille käy huonosti. Olen nykyään niin herkkä asian suhteen. Mutta kuitenkin, kuulosti erittäin kiinnostavalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, aivan unohtui mainita tässä postauksessa tuo kansi. Sehän on aivan loistava kaikessa karmivuudessaan! Ei mikään perinteinen musta rumilus, joita dekkarit yleensä kantavat.

      Monsin Facebook -sivusto (wink wink :) on erittäin vilkas, ja siitä on käynyt ilmi kirjailijan maailmanlaajuinen suosio. Suomessa kukaan ei tunne tätä kirjailjaa. Nyt on aika korjata moka! :)

      Ihan totta, minä olen myös erittäin herkkä, mitä tulee lapsiin kohdistuviin rikoksiin. Siksi tämä tuntui menevän todella lähelle omiakin rajojani.

      Poista
    2. (en jaksa poistaa kommenttia ja kirjoittaa uutta. yhden "erittäin" ja "todellakin" sanan voisin karsia :))

      Poista
  5. No ohhoh! Kerrankin täällä on sellainen kirja ja kirjailija, josta en ole koskaan kuullutkaan. Mutta pitää ehdottomasti laittaa muistiin tämä, josko jossain vaiheessa.

    Sen sijaan Shafakin kirja on tulossa mulla (pian?) luettavaksi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, kukas se väittikään, että bloggaajat lukevat vain samoja kirjoja...?! ;) Suosittelen Monsia!

      Shafak on hyvä mutta etenee etanavauhtia. Saas nähdä, kumpi ehtii postata sen ensin :)

      Poista
  6. Taidat ihan oikeasti tartuttaa dekkari-intoa, itselläni juuri kesken Sokerivalhe ja tämä arvostelu sai kiinnostumaan hurjasti Kallentoftista. Enhän minä edes lue dekkareita, ja tässä sitä ollaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni oho! Onpas hauskaa kuulla :D Odotan innolla mielipidettäsi Sokerivalheesta mutta pakko sanoa, että Mons on ehdottomasti parempi :)

      Poista
  7. Minullekin aivan uusi nimi, kesäisin uskallan lueskella dekkareita puutarhassa. Talven pimeydessä monet ovat liian jännittäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, valoisat kesäillat ovat kuin luotuja dekkareiden lukemiseen :)

      Poista
  8. Tässä viime aikojeni dekkarikuumeessa kiinnostuin tästä! Huomasin kyllä kirjan WSOY:n katalogissa, mutta meni silti ohi... Mietin kesäksi uutta dekkariviikkoa, joten ehkäpä. Laitan kirjan nimen ainakin korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, aivan huippua olisi kuulla mielipiteesi tästä kirjasta! Dekkariviikolle teos sattusi kuin nenä päähän. Odotan muutenkin, mitä löytöjä silloin meille lukijoille tarjoilet :)

      Poista
  9. HYI! Kylmät väreet menee lasten kuolemista kirjoitetuista kirjoista! MUTTA! Laitan lukulistalle koska tykkään piinata itseäni!

    VastaaPoista
  10. Bikke, onhan tämä kammottava! Mutta ehkä menisi jonain kesäiltana...

    VastaaPoista
  11. loistavia ovat, kaikki osat ja kannattanee lähteä aikajärjestyksessä lukemaan sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, sarja on aivan uniikki! Itse olen lukenut nämä kaikki ja odotan jo innolla jatkoa :)

      Poista
  12. Kuten tiedätkin, olen tässä lukenut Sydäntalven uhria (kirja on edelleen kesken, mutta se etenee hitaasti mutta varmasti), ja olen Kallentoftille aivan myyty! Uskomattoman hyvä dekkaristi, ja bonuksena vielä kaikki se muu kaunokirjallinen anti, taidokasta kieltä ja vaikka mitä. Hih, joudut kuule jatkossa vielä jakamaan rakkaan (ja komean!) Monsisi ainakin minun kanssani... ;)

    <3

    VastaaPoista
  13. Nyt se on luettu ja Kevätkuolema on ehdottomasti paras näistä neljästä psykologisesta dekkarista.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥