sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

Tua Harno; Ne jotka jäävät


Otava 2013, kansi Timo Numminen, 269s.

Mutta miten lähteä? Me olemme toisissamme kiinni sitkeillä säikeillä, eikä kukaan ole irti kaikista, sen tietää jokainen kiduttaja. Aina on joku, jonka kivun ja kärsimyksen tunnemme omassa ruumiissamme. Miten uskaltaa olla puoliso ja vanhempi, sitoa itseensä ihmisiä noilla lihaan kiinnittyvillä siimoilla, jotka eivät riuhtaisusta katkea. Mitä enemmän rimpuilee, sitä syvemmälle koukun hakaset puristuvat.

Fridan sukua hallitsevat vahvat miehet. Miesten vahvuus ei ole heissä itsessään, vaan siinä, miten läheiset nämä kokevat. Nämä lähtijät. Nämä niin monin tavoin lähtevät. "Jotkut menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun." (takakansi) Pohtii kirjan päähenkilö Frida, Frida joka on juuttunut ikuisesti pyörivään spiraaliin. Lähteäkö vai jäädä. Sillä Fridalla on vaaleatukkainen Emil, Emil jolla ei ole kovin hyvä maine, mutta joka on nyt sitoutunut Fridaan. Emil, joka tahtoisi jo omia lapsia. Mutta mitä tahtoo Frida? Onko hänestä sekä puolisoksi, että äidiksi? Eikö ihminen mene kahtia tällaisessa paineessa. Miten voi olla samaan aikaan kaksi? Sillä rikkonaisuuteen Fridan perheessä on todella totuttu. Ja sitä rikkonaisuutta nuori nainen pyrkii kaikin tavoin välttämään.

Emil, kumpa voisin tarjota sinulle jonkin muun tarinan kuin omani, Frida ajatteli. Kunpa voisin olla poninhäntäpäinen naapurintyttö enkä tämä särkyvä astia.

Palataanpa hetkeksi suvun miehiin. Vaikka Ne jotka jäävät on Fridan tarina, se on myös luihin ja ytimiin saakka Fridan isän, Raimon, sekä Raimon isän, Pojun tarina. Kaikki alkaa oikeastaan Pojun äidistä, Siristä. Siri oli siinä mielessä surkuteltavassa asemassa, että hän sälytti omat unelmansa poikansa päälle. Pojun oli oltava sekä lapsi, että tietyssä mielessä myös Sirin mies. Ja Poju lähtee. Ja kun hän kerran lähtee, ei hän osaa enää lähtemistä lopettaa. Pojulla on ainakin neljä avioliittoa, ensimmäinen suomalaisen ja Suomeen jäävän Hilkan kanssa. Hilkka on Raimon äiti, Raimon, jonka on totuttava isänsä poissaoloon. Pojun unelmat ovat "luvatussa maassa", Amerikassa. Sinne on päästävä ja sieltä löytyykin pian aviovaimo numero kakkonen. Mutta ruoho ei olekaan niin vihreää aidan toisella puolin, kuin voisi kuvitella. Ja Poju lähtee taas ja taas.

Raimo sen sijaan on päättänyt jäädä. Raimo, joka muistuttaa ulkonäöltään Leonard Cohenia. Raimo kantaa harteillaan Pojun taakkaa eikä tahdo toistaa isänsä virheitä, tahtoo olla lapsilleen läsnä. Cohenin musiikki on se väylä, jota pitkin Raimo elää, ja jonka sanoituksien poluilta hän on myöhemmin löydettävissä. Jos vain kuuntelee tarkkasti, ajan kanssa.

Ja näin Frida on päättänyt tehdä. Nyt kun isäkin on kuollut. Ennen niin komea isä, jonka osana oli kadota syvälle itseensä.


Isä yritti pysyä paikoillaan, mutta hän kaatui sisäänpäin. Teki sisälleen maailman, jonne kukaan ei voinut häntä seurata eikä häntä sieltä löytää.


Tua Harnon Ne jotka jäväät on, jälleen, puhtaasti osastoa "blogiystäviltä bongattua". Vaikka kirjalla on kiehtova nimi ja persoonalliset kannet, en ehkä olisi tullut tähän tarttuneeksi ilman blogisuitsutusta. Nuori kirjailija on oikeustieteen maisteri sekä Teatterikorkeakoulun dramaturgiopiskelija, aivan kuten päähenkilönsä Frida. Harno on myös voittanut Pentti Saarikoski -kilpailun, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Harnon kerronta on hämmästyttävän kypsää ja niin suloisen kaunista, että sitä voisi luonnehtia miltei sokeriseksi. Kirja on täynnä kerronan harmoniaa, kiehtovia kohtaloita sekä herkullisia henkilöitä. Vaikka aihe on pakahduttavan surullinen, varsinkin heille, joiden osana teoksessa on jäädä, ei romaani kuitenkaan ole synkkä. Imeläkään se ei ole, vaan kaikki ainekset tuntuvat olevan tasapainossa.

Erityisesti minua kiehtoi matka Raimon sisimpään. Miltä tuntui olla mies, jota ahdisti tuntematon uhka jostain sisältäpäin. Miltä tuntui olla salaisella tavalla "valittu". Mielisairas. Raimon rapistumista muotopuoleen toppatakkiin pukeutuneeksi ihmisraunioksi, jonka muistilapputornit vain kasvoivat, oli riistävää lukea.

Suosittelen ihanaa, ihanaa Harnoa jokaiselle! Nämä blogiarviot saivat minut teoksesta vakuuttumaan;  Katja/Lumiomena , Hanna , Sara , Minna


On pelottavaa rakastaa, jos on rakastettava myös sitä, mikä on pimeää. Mutta voiko sanoa, että rakastan vain valoisia puoliasi? Rakastan vain sitä, mitä voi päivänvalossa näyttää?


23 kommenttia:

  1. Olen pistänyt tämän merkille Saarikoski-kisan voitosta, mutten sen jälkeen ole ennättänyt uhraamaan ajatustakaan. Kiinnostukseni heräsi nyt. Katsotaan ehdinkö tähän... Jono tuntuu taas olevan melkoinen! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, meillä päin ollaan sen verran hitaita, että toistaiseksi kirjaston jono on ollut maltillinen. Varmasti jos (ja veikkaisin että kun) teos vielä niittää lisää palkintoja, jonotkin lähtevät pitenemään :) Mutta hyvää kannattaa odottaa! Lue ehdottomasti!

      Poista
  2. Olen niin iloinen, että luit tämän ja pidit kirjasta! Harno kirjoittaa taidolla.

    Raimo on tosiaankin surullinen hahmo, hänen tarinansa koskettaa. Ja Fridan tarinassa on paljon tarttumispintaa. Luulen, että tämä kirja on ainakin itselläni vahvoilla, kun seuraavaa Blogistanian Finlandia -voittajaa valitaan, mutta kirjasyksy voi toki tuoda paljon muutakin uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tässä on varmaa voittaja-ainesta! Kukaan kirjan lukeneista ei ole vielä pettynyt, enkä usko pettyvänkään. Harnon teksti on niin vakuuttavaa ja mikä hieno tarina! Ei kuitenkaan liian erikoinen, etteikö tarttumapintaa voisi moni löytää.

      Kiitos itsellesi, ilman arviotasi en olisi teosta löytänyt :)

      Poista
  3. Sokerista? Olen lukenut vain yhden hieman kriittisen arvion tästä, joten kai tämä on 'pakko' lukea, että tietää, mistä puhutaan;) Katjakin nyt jo veikkaa tästä vuoden parasta kotimaista!

    Jos teksti on sokerista, minä kyllä jäähdyn, sillä tykkään vähän rajummasta...We'll see...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä hieman yllätyin tuosta Annikan sokerisuus-termistä (anteeksi, Annika! <3 ). Omasta mielestäni sokerisuus on kaukana, olen imelyydelle allerginen ja mulle jopa Shafak ja Susan Fletcher ovat aavistuksen sokerisen puolella. :)

      Poista
    2. Katja, ei mitään! ♥ Peilattuna viimeisiin lukukokemuksiini, tarina ei ollut kovin rankka, paitsi tietysti Raimon osuus siinä. Mutta eihän kaikkien tarinoiden tarvitsekaan olla! Kirja tempaisi mukaansa ihan täysillä eikä lopussakaan tarvinut pettyä.

      Sokerinen saattoi olla nyt vähän väärä termi :) Minä olen niin makean perään, että yritin kuvata sillä vain lukukokemuksen nautinnollisuutta.

      Leena; lue ehdottomasti! Minusta tuntuu, että tämä on ihan sua ♥

      Poista
    3. OK, aloin jo pelätä siirapppisuutta, sillä niitä kirjoja en kestä!

      Annika, huomaathan, mitä Katja teki mulle: Sivalsi ihanalla Shafakilla;) Fletcheristä olen samaa mieltä Katjan kanssa, sillä vain Meriharakat on ollut minulle häneltä vahvan makuinen.

      Tiedätkö, aion todellakin lukea, nyt on vain niin että alta saatava pois yksi puutarhakirja ja sisustus, mutta voin tehdä päivisin jossain rakosessa, sen sijaan minulla on nyt kesken Sfahak, joten sen jälkeen...Harmi, että ma ja ti on menoa.

      Poista
    4. Leena, nou hättää, sitä tämä ei ole!

      Ymmärrän, että Shafak ja Fletcher voi tuntua makeilulta, hehän harrastavat fiilistelyä, mutta minusta positiivisessa mielessä. Kaikki ei tykkää kaikesta ja sehän on hyvä - olisi aika tylsää tallailla blogistaniassa, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä :)

      Kuulostaa niin tutulta tuo, että pitää saada alta pois... Minä tähtään nyt Momoon, en viitsinyt tehdä sitä tänään kiireellä, vaan annan kirjalle oman aikansa.

      Oih, olet jo saanut Shafakin? Ihanaa, odotan innolla :) En muista onko se tulossa minulle a.kappaleena, kirjastossa on ainakin varaus pystyssä, mutta sinne teos ei vielä ole ehtinyt.

      Poista
    5. Eikö ole kauheaa, että puhumme 'pitää saada alta pois'. Mutta sille ei nyt vain voi mitään. Olen tehnyt jo aika monta puutarhakirjaa, joten...,mutta tämä on mun kevätbravuurini.

      Miten niin Shafak makeilee...Tätä minä en tajua. Minusta hän kirjoittaa kynässään taikaa ja noituu minua. En vain voi olal häntä lukematta.

      Ihan kohta suljen ja lähden lukemaan Shafakia, mutta kaksi päivää cityryntäilyä, joten...Pelkäsin alkaa lukea tätä uusinta, sillä siinä missä kammoan huumekirjoja, paitsi Nancya, kammoan kunniamurhajuttuja. Niin vain on, että tämänkin lajin suosikkikirjailijani taitaa niin, että en ahdistu. Jos Oates olisi tämän tehnyt, olisin jo vainaa;) Sisareni, rakkaani oli hyvä, mutta aivan liikaa minulle. Vahvassakin maussa tulee raja vastaan.

      Sisustuskirjoille pitääkin antaa aikaa ja tilaa ympärille!

      Poista
    6. Minullekin Shafak on yksi parhaista ikinä! Mietin, että ostan kirjan ellei a.kappaletta pian ala kuulumaan. Minuun taas kunniamurhat uppoavat kuin sulaan voihin, eli teos kiehtoo sekä kerrontansa, että tarinansa puolesta. Odotan innolla arviotasi!

      Minä olen hissukseni sitä mieltä, että jos Oates ja Shriver tappelisivat, Shriver voittaisi... Mutta hieno kirjailija myöskin Oates, rankkojen tarinoiden mestari :) Minulla taas Poikani Kevin kävi alkoi hipomaan rajoja.

      Sisustuskirjat ovat siinäkin mielessä ihania, että ne eivät vanhene koskaan. Omiani en raaski antaa pois, vaan selailen ja ihastelen niitä aina uudelleen. Kolibri hiostaa, saas nähdä teenkö sen vielä ennen Momoa.

      Poista
  4. Tämä menee ehdottomasti varaukseen kirjastosta! Kirjan kansi ei jotenkin yhtään vetoa minuun. Blogisavut ovat mainio juttu, olisi jäänyt kirja ihan huomaamatta muutoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, laita ihmeessä varaus pystyyn! Minustakin kansi oli jotenkin outo ja liian värikäs, mutta nyt kirjan luettuani ymmärrän sen merkityksen. Mitä me tekisimmekään ilman blogisavuja :)

      Poista
  5. Voi että, nyt on jo niin paljon kesäksi kirjoja lukulistalla. Ei auta muu kun lisätä tämäkin, jotenkin nuo tekstit vaikuttaa kiehtovilta!

    Tosiaan mä pysyttelen vielä koulun takia 1990-luvun kirjallisuudessa mutta myös yhden tämän vuoden uutuuksista - miehen kirjoittamana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, tämä tosiaan kannattaa painaa mieleen! Lukulistat ovat ihanan viheliäisiä, toisaalta niiden kanssa alkaa jossain vaiheessa tulla tuskan hiki, toisaalta mikäpä sen parempaa, kun tietää, että on hyvää luettavaa jatkossakin.

      Oo, kukahan mies se on...? :)

      Poista
    2. Voi, että sä olet jo tän kirjan lukenutkin: http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.fi/2013/03/joonas-konstig-totuus-naisista.html :D Mulle ei vaan jäänyt täältä blogista heti mieleen, mutta tosiaan tuota rupean pian lukemaan.

      Poista
    3. Heidi, sulla on upea lukuelämys tiedossa Konstigin parissa :D Kirjoitatko itse blogia?

      Poista
    4. Toivottavasti :-)
      On mulla omia blogeja ollu, mutta ne on jääny kesken aina. Nyt oon miettiny kirjablogin pitämistä - vois kesällä harkita uudelleen. Nyt kuitenkin pitää pian kirjottaa koulusta blogiin kerran ja teen sen tuosta kirjasta :)

      Poista
    5. Hyvän kirjan olet tarkoitukseen valinnut! :)

      Poista
  6. Apua, taas yksi tällainen kirja, joka ujosta uteliaisuudesta alkaa nähtävästi muuttua pakko saada -kirjaksi! Kyllä nyt huolettaa lukupinojen takia taas ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt huolettaa minuakin :D Mutta pakko sanoa että oli tämä kyllä hyvä!

      Poista
  7. Olin ihan varma että ihastut tähän kirjaan, ja niinhän siinä kävi, jee! <3 Harno on ihan hurjan hyvä kirjoittaja, ajattele millaista herkkua tulevaisuudessa on mahdollisesti luvassa, kun jo esikoisromaani on näin vakuuttava!

    Minuakin kiehtoi ja toisaalta valtavasti liikutti Raimon sairauden kuvaus. Voi nyyh sitä miesparkaa. Ja se yksi kylpykohtaus sai minut ihan kyyneliin, niin täynnä viisautta ja lämpöä se oli. Miten alle kolmekymppinen voi osata kirjoittaa näin vahvasti elämänmakuista tekstiä, tavalla kuin elämänkokemusta olisi kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia? Ihailen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, no niinpä, minäkin hämmästelin laillasi kirjailijan nuorta viisautta! Häneltä voimme odottaa tulevaisuudessa mitä vain ♥ Katjan tavoin veikkailen tästä jo tulevaa blogistanian finlandia voittajaa... :)

      Kyllä sinä jo minun kirjamaun tiedät :D Olet varmasti nähnyt elokuvan Kaunis mieli. Minulle tuli niin se loistava leffa Raimosta mieleen. Näinhän se valitettavasti menee, että lapset saavat vanhempiensa tekojen seurauksia kantaa. Suru Raimoa!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥