maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Julie Kibler; Matkalla kotiin


Calling me home 2013, Suom. Riie Heikkilä, Gummerus Kustannus Oy 2013, 504s.

"Ainoa syy jonka takia milloinkaan toivoisin että olisit erilainen, Isabelle-neiti, hän sanoi korostaen tahallaan sanaa jota hän ei enää nykyisin vahingossakaan käyttänyt, "on se, että siinä tapauksessa voisimme tehdä kaiken julkisesti, kaikkien edessä, eikä meidän koskaan tarvitsisi pelätä että joku väärä ihminen näkee meidät. Muuten olet minusta täydellinen. Joka ainoa asia sinussa on täydellinen." Hän veti kätensä pois ja tönäisi minua hellästi kohti harjaa. Kun sain otteen siitä, en kyennyt muuta kuin seisomaan paikallani ja tuntemaan kuinka sydämeni väpätti vimmatusti – se oli kuin villi lintu, joka oli otettu vangiksi ja lukittu häkkiin, joka oli pienempi kuin sen siipien läpimitta.

Vaikka yhdysvaltalaisen Julie Kiblerin Matkalla kotiin romaani pitää sisällään reilut viisisataa sivua, kaavailin kirjaa välipalaksi. Heti kirjasta kuultuani oli selvää että tahdon sen johonkin väliin ottaa. Teoshan on nauttinut suurta blogisuosiota heti julkaisusta lähtien. Blogisauhuissa romaania on verrattu yhteen suosikkikirjoistani, Piikoihin. Savuista saattoi haistella myös, ettei Matkalla kotiin yllä aivan Piikojen tasolle, vaan on kerronnaltaan kepeämpää, enemmän kallellaan chikc litiin.

Ihastuin aikonani Kathryn Stockettin romaanin lempeään kerrontaan, sen syvälliseen sanomaan joka jätti haikunsa pitkäksi aikaa mieleen. Ja samantapaista aihetta kantaa tämä road trip -tyylinen paksukainen, jossa auton rattia pyörittää Dorrie niminen kampaaja. Kyydissä istuu Isabelle McAllister, korkeaan ikään ehtinyt nainen, joka pitää mustaa Dorrieta kuin omana tyttärenään. Siksi hän onkin ottanut Dorrien henkiseksi tuekseen matkalle kohti hautajaisia. Pikku hiljaa, kilometrien kertyessä ja pyörien niellessä asfalttia Isabelle ryhtyy kertomaan tarinaa kahdesta nuoresta rakastavaisesta. Toinen on Isabelle itse, toinen perheen taloudenhoitajan tummaihoinen Robert poika. Robert, jota rajoittavat mm. tällaiset säännöt: NEEKERI, ÄLÄ ANNA AURINGON LASKEA YLLESI TÄÄLLÄ SHALERVILLESSÄ.

Robert yrittää vanhempana ja viisaampana jarrutella Isabellen intohimoisia tunteita ihan vain siitä syystä, että pelkää joutuvansa hirteen jos salainen suhde kantautuu vääriin korviin. Pahinta vastarintaa olisi odotettavissa Isabellen omasta perheestä. Hänen äitinsä kun on pahimman luokan päällepäsmäri, joka pitää tytärtään todella tiukassa siimassa. Väkivaltaiset hulttioveljet saavat mellastaa mielensä mukaan mutta tyttären kunniaa on varjeltava - vaikka väkisin. Eletäänhän Kentuckyssä vuonna 1939 ja mustien asema on raivostuttavan huono. (Uhka)rohkea Isabelle ei kuitenkaan piittaa säännöistä vaan keksii keinot tavata komeaa Robertia. Ja kun nuorten rakkaus lehahtaa kunnolla liekkeihin, tällainen epäromantikkokin jännittää sydän syrjällään tuhoon tuomitun suhteen puolesta...

Moni kanssabloggaaja kertoo tuskastuneensa Isabellen itsekkyyteen ja naiiviuteen. Ennakkopeloista huolimatta huomasin ymmärtäväni lyhyt pinnaista tyttöä, joka pitää päänsä ahdistavissakin olosuhteissa. Olin itse pitkälti samanlainen höyrypää tuossa iässä. Ja teini-ikäisen rakkaus on ehdottoman sokeaa... Alusta alkaen toki on selvää, ettei rakkaustarina tule päättymään hyvin mutta silti uskalsin toivoa.

Entäs sitten toinen päähenkilöistä? Dorriellakin on oma risti kannettavanaan. Hän epäilee poikansa tyttöystävän omituisen käytöksen perusteella, että nuori pari odottaa vauvaa. Epäillä kannattaakin, eikä Dorrien ongelmat vielä tähän rajoitu. Mitä pidemmälle Isabelle tarinassaan pääsee, sitä tarkemmin Dorrie alkaa peilalta kertomusta vasten omaa elämäntilannetta. Matkan varrella persoonallinen kaksikko kohtaa ikivanhoja ongelmia ja kerää ihmisten katseita. Vielä 2000-luvullakin valkoisen ja tumman naisen ystävyydelle riittää hämmästelijöitä.

Matkalla kotiin ei ole kirjallisuuden ilotulitusta eikä juoneltaan hämmästyttävän omaperäinen. Se on kuitenkin aivan nappivalinta kevyempää lukuromaania etsivälle. Kirja ei ole missään nimessä sieluton, vaan se onnistuu sekä koskettamaan että koukuttamaan. Vaikka kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo miltei viikko, surumielinen tarina nousi nyt elävästi mieleen sitaatteja etsiessäni. Pidin yllättävissä määrin. Myönnän ettei romaani minustakaan Piikojen tasolle ylettänyt, mutta paljosta ei jäänyt kiinni!

Matkalla kotiin on lukenut esimerkiksi Jenni . Ammalta ja Katjalta taas löydätte lisää linkkejä vastaaviin postauksiin.



Ps. Pyydän anteeksi tönkköä tekstiä, olen aivan naatti pääsiäisreissun jäljiltä...

17 kommenttia:

  1. Olen ehtinyt kirjassa sivulla 156, tarina ei ole oikein imaissut mukaansa enkä usko siihen enää rakastuvani päätä pahkaa, mutta aion lukea tarinan loppuun saakka. Kirja on mukavan helppolukuinen vakavista teemoistaan huolimatta ja tarina onneksi menee jatkuvasti eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, alkuun tuskastelin tekstin höttöisyyttä, mutta loppuen lopuksi tarina paljastui varsin sympaattiseksi. Äkkiä sä tän lukaiset ;)

      Poista
  2. Kuulostaa sellaiselta kirjalta, jonka voisin lukaista jossain vaiheessa. Enpä olisi tätäkään kirjaa tiennyt ilman esittelyäsi, joten kiitos siitä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, en minäkään ilman kanssabloggaajia olisi tullut tähän tarttuneeksi. Kansi ei välitöntä kiinnostusta herättänyt :D Kannattaa tätä kokeilla, jos ei muuten, niin vaikka aivojen nollaukseen! Ja hei, jos Piiat lukematta niin ehdottomasti se alta pois :)

      Poista
    2. Piiathan on minulla tuoreessa muistissa. =D Justiinsa tänään mietin, että olipa muuten hyvä kirja. Nyt kun muutama viikko lukemisesta on kulunut, se lukuelämys on jotenkin elävöitynyt kunnolla. Monesti kirjan hahmojen nimet ja olemukset saattavat unohtua nopeastikin kirjan kansien sulkemisen jälkeen; nyt Piikojen hahmot nousivat mieleen kuin sormia napsauttamalla. =D

      Poista
  3. Kiitos Annika linkityksestä! ♥
    Vastasinkin tuonne oman postaukseni alle, että omat ennakko-odotukset olivat melkoisen korkealla kun tartuin tähän joten ehkä siksi en sitten tähän niin täysillä ihastunut, odotin vain enemmän. Piiat oli parempi, ei auta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ihan totta, ei taida olla Piikojen voittanutta :) Koskakohan saadaan Stockettilta uutta materiaalia?

      Ole hyvä ♥

      Poista
  4. Mielestäni tämä on ihan kelpo kirja, muttei tosiaan Piikojen veroinen. Piioissa on jotain, jota rakastan, mutta nyt se jäi puuttumaan. Luin tämän silti mielelläni.

    Minäkin muuten pidin Isabellesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Isabellen sinnikkyydessä oli jotain sympaattista :)

      Vaikka Piiatkin saattoi lukea puhtaasti viihteellisessä mielessä, se oli kuitenkin selkeästi tätä vakavampi romaani. Molemmissa joka tapauksessa huipputärkeä aihe!

      Poista
  5. Minulla on tätä vielä satakunta sivua jäljellä, mutta olen samoilla linjoilla kanssasi. Ihan viihdyttävä lukuromaani, mutta ei kovinkaan yllättävä juoneltaan tai omaperäinen. Mutta Isabellestä minäkin pidän!:) Palaan tarkemmin tähän huomenna, tai viimeistään keskiviikkona ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kivaa lukea sitten arviosi! Isabelle jätti selkeästi Dorrien varjoonsa ja D.n tarina tuntui pikkuisen päälle liimatulta.

      Voin hyvin kuvitella lukevani kirjailijan seuraavankin romaanin jota hän liepeiden perusteella on kirjoittamassa :)

      Poista
  6. Tämä on minullakin tulossa lukuun nyt kevään aikana. Kenties jo piankin, vaikka olenkin suunnitellut huhtikuulle vähän teemalukujuttuja, mutta katsotaan, katsotaan...

    Vaikka moni on kertonut tämän kirjan olevan vähän laimeahko lukukokemus, välipala tai (Hannan mainioin sanoin) lukusukkula, en tiedä miksi itsepintaisesti silti odotan kirjalta paljon. Minulla on jostain syystä vahva tunne, että tämä olisi "minun kirjani". Voi olla että petyn, minä itsepäinen juippi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, aina kannattaa olla itsepäinen :) Minulla on sellainen tuntuma, että pidin tästä hivenen enemmän kuin kanssabloggaajat. Vaikka alkuun teksti tuntui höttöiseltä, alkoi tarina kuitenkin elää. Ja se elää vieläkin, vaikka lukemisesta jo aikaa...

      Joten ehrottomasti tätä kannattaa koettaa :D

      Poista
  7. Annika, minä yritin ja yritin Piiat romaania, mutta siitä ei tullut mitään. Olen lukenut liikaa faktaa USAn rotusorroista, joten tällaiset romaanit eivät pure minuun. Olisin niin halunnut pitää, mutta kun...;-)

    (Vaihtelu virkistää, mutta arvaa olenko minä poikki. Onneksi oli se4 Pekan juttu, sillä en olisi millään jaksanut ma iltana laittaa arvontaa päälle. Nyt tulin lenkiltä ja valmistauduin maalaamaan ja kun avasin purkin ja tein koevedot, totesin, että sävy on täysin väärä. Shit! Paras alkaa lukemaan ja käydä välillä ulkona ihmettelemässä, sillä nyt taitavat lumet saada kyytiä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa huomata miten erilaisia me lukijoina olemme! Mulle Piiat oli kuin täysi kymppi, mutta ymmärrän erilaisenkin näkemyksen.

      Voi harmi tuota maalia :( No, saitpahan lukuaikaa ja ulkonakin on ihana ilma. Suuntaamme sinne heti kun J herää päiväunilta.

      Poista
  8. PS. Tänään tulee dokumentti Eichmannin oikeudenkäynnistä. Olen lukenut Quentin Reynoldsin kirjan Kuoleman asiamies - Adolf Eichmannin tarina. Suosittelen, jos aihe kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin eilen Parakki 10, joten tuohan on ihan täsmä ohjelma tähän kohtaan. Katson, jos vain olosuhteet (lapset unilla) sallivat :) Ei se Parakki niin paha ole kuin pelkäsin mutta ei kyllä mitään mieltäylentävää luettavaakaan. Huhtikuussa ei pitäisi oikeastaan tuollaista lukea...

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥